Tarina yrityksestä, erehdyksestä, etsimisestä, kasvusta ja kehittymisestä – Mika Poutalasta tulossa kirja!
Kuva: Getty Images
Petri Lahden kirjoittama kirja on henkilökuva pikaluistelija Mika Poutalasta, joka hävisi olympiamitalin kahdesti muutamalla sadasosasekunnilla.
Ensimmäinen yrityksistä, Vancouverin olympialaisissa vuonna 2010, oli suistaa Poutalan elämän raiteiltaan. Kisojen jälkeen hän mietti joka päivä yli vuoden ajan, miksi horjahti ratkaisevalla hetkellä sisäkaarteessa, kun kirkkain mitali oli enää muutamien rajujen luistimen potkujen päässä.
Vaikka unelma olympiamitalista jäi kirvelevällä tavalla toteutumatta, epäonnistuminen yksittäisellä hetkellä antoi kypsyttelyn jälkeen uutta suuntaa Poutalan urheilijan uralle ja koko elämään.
Jäällä tapahtuneiden voittojen ja tappioiden lisäksi Poutala ammentaa tarinoihinsa elämästään yksinhuoltajan lapsena, levottomista kouluvuosistaan, seikkailuistaan maailmalla sekä uskostaan.
Mika Poutalan kirja on tarina yrityksestä, erehdyksestä, etsimisestä, kasvusta ja kehittymisestä – sekä viestin viemisestä eteenpäin. Nyt hän jatkaa siitä, mihin jäi riisuttuaan luistimet viimeisen kerran keväällä 2018. Yksittäinen horjahdus ei määritä enää koko elämää.
Vantaalainen Petri Lahti on palkittu urheilujournalisti ja Ilta-Sanomien urheilutoimituksen esimies. Hän on toiminut alalla 1980-luvun loppupuolelta lähtien monissa eri tehtävissä.
Ilmestyy viikolla 43/2019
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen