KSML: Perheeltä koskettava muistokirjoitus kesken työpäivän menehtyneelle suomalaishiihtäjälle
Kuva: Juha Tamminen
Lokakuussa menehtyneestä Jari Laukkasesta julkaistiin muistokirjoitus lauantain Keskisuomalaisessa.
Lesken ja kahden tyttären allekirjoittamassa muistokirjoituksessa tuotantopäällikkönä työskennellyttä Laukkasta kuvaillaan pidettynä ja älykkäänä esimiehenä.
– Hän tarttui mihin tahansa tehtävään tarpeen tullen, perhe kirjoitti.
Laukkasta jäivät kaipaamaan vaimo Erja ja kaksi tytärtä.
– Olemme kiitollisia, että jokaisen läheisen kodissa on Jarin kädenjälki näkyvillä. Jäämme syvästi kaipaamaan puolisoa, iskää ja lastemme ukkia.
Laukkanen oli mukana kahdeksanneksi sijoittuneessa Suomen 4×10 kilometrin viestijoukkueessa Calgaryn olympialaisissa vuonna 1988. Laukkasen kanssa joukkueessa hiihtivät Harri Kirvesniemi, Jari Räsänen ja Kari Ristanen.
Hän kilpaili myös Oberstdorfin ja Lahden MM-hiihdoissa 1987 ja 1989. Hän sijoittui MM-Oberstdorfissa perinteisen tavan 15 kilometrillä yhdeksänneksi.
Laukkanen kuoli sairaskohtaukseen Viitasaarella lokakuun 7. päivä kesken työpäivän. Entinen maajoukkuehiihtäjä oli kuollessaan 57-vuotias.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan