Leo-Pekka Tähti ei ollut tyytyväinen suoritukseensa maailmanmestaruudesta huolimatta – ”Ne pitää fiksata Tokioon mennessä”
Kuva: Getty Images
Leo-Pekka Tähti päätti parayleisurheilun MM-kisat Dubaissa T54-luokan 100 metrin maailmanmestarina.
Ensi vuoden päätavoite Tähdellä on onnistua Tokion paralympialaisissa. Siellä hänen matkoinaan ovat 100 ja 400 metriä. Tokiota ajatellen Dubain kelaukset jättivät Tähdelle kahdenlaisia ajatuksia.
– 100 metrillä onnistuttiin hyvin kunnon ajoituksessa. Kunto oli kauden paras, mutta kun kisaa analysoitiin, sieltä löytyi syitä pieneen epäonnistumiseen. Ne olivat lähinnä teknisiä asioita, jotka pitää fiksata Tokioon mennessä, Tähti sanoi. Pienellä epäonnistumisella hän viittasi 100 metrin finaalin aikaan, joka ei häntä tyydyttänyt.
– Valmentaja Juha Flinckin kanssa pitää sitten miettiä tarkemmin, mikä voisi olla taustalla, että 400 metrillä taso oli nyt huonompi kuin viime kesänä Berliinin EM-kisoissa. Tosin näyttää siltä, että kaikilla ajat ovat nyt olleet kevään Sveitsin kisoihin verrattuna 1-2 sekuntia heikompia.
Ensi kesänä parayleisurheilijoilla on EM-kilpailut kesäkuussa Puolan Bydgoszczissa ja paraolympialaiset elo-syyskuun taitteessa Tokiossa, joten luvassa ei ole samanlaista pitkää kautta, kuin mitä tänä vuonna oli.
– Kausi on ollut pitkä ja tietyllä tavalla henkisesti raskas, kun ennen näitä kisoja oli kahden kuukauden tauko, ettei ollut kilpailuja. Se oli sellaista odottelua, Tähti tuumi.
Nyt Tähdellä on edessä lyhyt huilikausi ennen kuin harjoittelu tulevaan kauteen käynnistyy.
– Se peruskunnon jyystäminen alkaa joulukuun alussa, Tähti tuumi.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Yle: Ilkka Herola koki tylyn kohtalon: ”Aika kovasti kalvoi”
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli