Mielipuoliset tehot! Salibandyliigassa sivuttiin yhden ottelun piste-ennätystä

Mestari Classicin Sami Johansson sivusi tänään Salibandyliigan yhden ottelun piste-ennätystä, kun hän kirjautti kympin täyteen Classicin kaataessa vieraissa Steelersin 15-1. Johansson laukoi kahdeksan maalia ja syötti kaksi.
Aiemmin ovat kymmeneen pisteeseen yhdessä Salibandyliigan ottelussa yltäneet 2004 Lasse Riitesuo ja 2005 Henri Johansson, joiden kummankin kirjaus oli 9+1.
Viime kaudella maailmanmestaruuden, seurajoukkueiden Champions Cupin, Salibandyliigan mestaruuden ja Suomen Cupin mestaruuden voittanut Sami Johansson on aloittanut kauden hurjaan tahtiin: yhdeksässä ottelussa on syntynyt 29 maalia ja yhdeksän maalisyöttöä, joilla hän johtaa sarjan pistepörssiä selvästi.
– Vaikka tuli paljon itselleni pörssejä niin suurin kiitos menee koko viisikolle, ennätysmies Johansson itse muistutti hänelle niin tyypilliseen vaatimattomaan tapaan.
– Paikat minulle syntyvät kuitenkin usein muiden pallonriistoista. Toki tänään osui paikoista todella kivasti.
Classicin muita tehomiehiä tämän illan murskajaisissa olivat Eemeli Salin (3+4) ja Ville Lastikka (3+2). Illan juoni tuli selväksi jo avauserässä, jonka Classic vei 6-0.
Classic on voittanut syksyn kaikki yhdeksän otteluaan yhteismaalierolla 94-28.
Sunnuntain toisessa liigaottelussa SPV löi kotonaan LASBin niukasti 4-3 kestettyään lopussa alivoimalla vieraiden kuuden pelaajan myllytyksen.
Viikonlopun pelit olivat tuplapanosotteluita eli Classic ja SPV nappasivat illan voitoillaan myös paikan Suomen Cupin kuudennella kierroksella.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaiselta keihästähdeltä älytön ennätysparannus – kultaa tuli ylivoimaisesti
- Lapsi: Suomalaisen ampumahiihtoässän suunnitelmat menivät uusiksi
- Krista Tervo romahti – pian saatiinkin ikävä paljastus
- Ampumahiihtäjä Sonja Leinamon kesäkuvat saivat fanit haukkomaan henkeään – ”Vau”
- Suomalaisjuoksija romahti mystisesti – ”Tuli järkytyksenä”
- Tätä ei TV:ssä nähty – Kalevan kisoissa todistettiin hirvittävää näytelmää
- Totuuden hetki: Päättyykö Suomen keihästähden ura kyyneliin?
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Tätä ei TV:ssä nähty – Kalevan kisoissa todistettiin hirvittävää näytelmää
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Ampumahiihtäjä Sonja Leinamon kesäkuvat saivat fanit haukkomaan henkeään – ”Vau”
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen