Paluuta huipulle tekevä Andy Murray pohti mahdollisuuksiaan Grand Slameissa: ”En löisi rahoja voittoni puolesta”
Andy Murray on tekemässä väkevää paluuta takaisin tennismaailman huipulle. 32-vuotias britti toipui tänä vuonna ennätysnopeasti lonkkaleikkauksesta pelikuntoon ja on noussut ATP-rankingissa jo sijalle 126. Ranking romahti poissaolon aikana monta sataa huonommaksi.
Murray on voittanut urallaan Grand Slamin kolmesti, joista kaksi on tullut Wimbledonissa (2013 ja 2016). Hän ei usko tällä hetkellä, että häneltä voitaisiin odottaa niin sanottua hattutemppua enää Wimbledonin suhteen. Ainakaan ensi vuonna.
– En löisi rahoja voittoni puolesta. Jos pääsen pelaamaan siellä kuitenkin ilman kipuja, uskon pelaavani hyvin.
Murray on ollut aikojen saatossa vahva myös Australian avoimissa, joka on totutusti tennisvuoden ensimmäinen Grand Slam. Murray on pelannut siellä finaalissa viidesti, mutta voitto on jäänyt joka kerta ottamatta.
– Sitä on kysytty, kuinka tulen siellä esiintymään. En tiedä. Voittoa en ainakaan odota. Jos pystyn pelaamaan siellä viisieräisiä otteluita ilman tuntemuksia lonkassa, se olisi minulle menestys, Murray pohti.
Lähde: Tennisworldusa
- Levin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen