Roosa Koskelo on tyytyväinen joukkueensa vireeseen – edessä Saksan Cupin välierä: ”Koitetaan jatkaa samaan malliin”
Kuva: Juha Tamminen
Kaisa Alanko johti Nantesin 3-0 -vierasvoittoon France Avenir 2024´stä eli paikallisesta nuorten maajoukkueryhmästä. Alanko merkkautti tilastoihin kolme hyökkäyspistettä.
Daniela Öhman pelasi suurimman osan ottelusta, kun Paris Saint-Cloud koki 0-3 -vierastappion Tervillelle. Erityisesti virolainen Polina Bratuhhina-Pitou röykytti pääkaupunkilaisvieraita 23/+22 tehoillaan. Öhman teki kuusi pistettä: kolme torjumalla ja kolme hyökkäämällä.
Nantes (10-1) on Ranskan liigassa nyt toisena ja Pariisi (3-8) kahdennellatoista tilalla. Liigan viiden kärki on neljän pisteen sisällä.
Saksassa Roosa Koskelon Stuttgart voitti viikolla Erfurtin 3-0 ja valmistautuu nyt keskiviikon cupvälierään kotonaan Schweriniä vastaan.
– Tasaisen vahva esitys meiltä, ei ollut vastustajalla mahdollisuuksia. Passari levitti peliä hyvin ja meidän torjunta-puolustus oli koko porukalta erittäin hyvää. Meidän peli on viimeiset pari viikkoa näyttänyt paljon paremmalta ja rauhallisemmalta, koitetaan jatkaa samaan malliin.
Piia Korhosen Dresden pelasi puolestaan viikolla CEV Cupissa voitokkaasti ukrainalaista Kamienskieta vastaan ja se pelaa tulevan keskiviikon toisessa cupvälierässä Suhlia vastaan kotonaan.
Noora Kososen Gent haki hurjan taistelun jälkeen 3-2 – voiton sunnuntaina Anwerpenistä. Vielä voitoton kotijoukkue vei pelin viidenteen erään vieden neljännen 29-27, mutta Gent hoiteli sitten puolestaan viidennen jatkopalloilla 17-15.
Michaela Madsenin oli tyytyväinen omaan peliinsä, mutta ei joukkueen esitykseen kun Lendelede hävisi kotonaan Tongerenille 1-3.
– Tärkeissä paikoissa meidän oma vastaanotto ei kestänyt ja tehtiin läpi pelin aivan järjetön määrä syöttövirheitä. Eikä laidoista ei saatu tarpeeksi tapettua palloja. Tahtoa ja peli-ilmettä ei näkynyt kentällä tarpeeksi. Meillä oli todella rikkinäinen treeniviikko, koska puolet joukkueesta on ollut vuoron perään kipeinä.
Gent (6-2) on Belgian liigassa kolmantena edellään yhden tappion Asterix ja Tongeren. Lendelede (2-5) on puolestaan kahdeksantena kymmenen joukkueen sarjassa.
Romaniassa Laura Pihlajamäen Stiinta Bacau voitti Pitestin helposti 3-0. Suomalaisen joukkue on kolmantena (7-2) yhden tappion Alba Blaj´n ja Dinamo Bukarestin perässä.
– Aika selkeät erät meille lopulta, vaikka välillä itse tehtiinkin tyhmiä virheitä. Maanantaina onkin sama joukkue heti vastassa cupin ottelussa.
Itävallan liigassa Taru Alhon SG Ti-Volley hävisi vieraissa Eisenerz/Trofalachille 0-3 ja on kymmenen joukkueen sarjassa seitsemäntenä (3-8).
Iida Murron Örebro voitti vieraissa Lundin Ruotsin liigassa 3-0 Murron tehtyä 12 pistettä. Örebro (9-1) on liigakärjessä pisteen hallitsevan mestarin Engelholmin edellä. Engelholm on pelannut toki pelin vähemmän ja se ei ole hävinnyt vielä peliäkään tällä kaudella.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista