Salibandyliiga joulutauolle 2 792 katsojan edessä – voittomaali viimeisellä minuutilla alivoimalla
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliiga jäi perjantaina dramaattisesti joulutauolle, kun Oilers löi Espoon derbyssä 2 792 katsojan edessä Westend Indiansin 7-6 viimeisen minuutin alivoimamaalilla.
Westend Indians ehti johtaa komeissa jäähallipuitteissa pelattua paikallisottelua avauserässä 2-0 ja vielä toisella tauolla 5-3, mutta päätösjakson puolivälissä Öljymiehet nousivat. Markus Markkola kavensi, Riku Holopainen tasoitti vain minuuttia myöhemmin ja kohta Matias Juuranto laukoi Oilersin edelle. Neljä minuuttia ennen täyttä aikaa Indiansin Valtteri Kainulainen laukoi 6–6-tasoituksen, ja Oilersin Santeri Lindforsin kahden minuutin jäähy ajassa 58.16 näytti petaavan ”Heimolle” ratkaisupaikan. Toisin kuitenkin kävi, sillä 31 sekuntia ennen summeria Matias Veikkola karkasi puolustajaparinsa Antti Suomelan syötöstä ylivoimahyökkäykseen ja sijoittamaan Oilersille voittomaalin.
Salibandyliiga jatkuu lauantaina 28. joulukuuta otteluilla Welhot–Westend Indians, LASB–Tiikerit ja Steelers–OLS.
Perjantain ohjelmassa oli myös Seinäjoella pelattu kahden liigajoukkueen välinen TEHO Sport Suomen Cupin puolivälierä. Siinä hallitseva cupmestari Classic eteni neljän parhaan joukkoon kaatamalla SPV:n 6-2.
Jere Pulkkisen kaksi maalia toivat Classicille kymmenessä minuutissa 2–0-johdon, jonka Sami Johansson ja Oskari Heikkilä toisessa kasvattivat neljään. Peliveljet kykeni venymään parhaimmillaan enää kolmen maalin päähän Ville Kuuselan kuudella viittä vastaan laukomalla 2–5-kavennuksella, ja sen jälkeen ehti vielä Jussi Piha nostaa loppunumerot tyhjiin.
Classic kohtaa välierässä TPS:n.
Miesten TEHO Sport Suomen Cupin puolivälierät:
Ma 16.12. Rangers–TPS 3-5
To 19.12. Happee–FBC Turku 7-3
Pe 20.12. SPV–Classic 2-6
La 21.12. klo 17.00 Nokian KrP–Westend Indians Raholan liikuntakeskus
Lähde: Salibandyliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympiapomo kohautti Venäjä-lausunnollaan
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Lindsey Vonn: shokkiratkaisu!
- Tiesitkö? Olympialaiset käyntiin jo kaksi päivää ennen avajaisia – tässä ohjelma
- Lotta Harala: uusi ennätys!
- Ruotsilla kävi nolo moka: ”Näytämme idiooteilta”
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- Frida Karlsson kuljeskeli olympiahotellissa alasti pelkässä pyyhkeessä: ”Se oli hauskaa”
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Lindsey Vonn: shokkiratkaisu!
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- Tiesitkö? Olympialaiset käyntiin jo kaksi päivää ennen avajaisia – tässä ohjelma
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Lotta Harala: uusi ennätys!
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”