Tuttu nimi jatkaa SUL:n pääyhteistyökumppanina ja GP-sarjan nimikkokumppanina – ”Olemme erittäin tyytyväisiä”
Kuva: Getty Images
Broman Group -konserniin kuuluva Motonet jatkaa Suomen Urheiluliiton pääyhteistyökumppanina vuoden 2020 kattavalla sopimuksella, joka allekirjoitettiin torstaina Helsingissä.
Motonet on yleisurheilumaajoukkueiden pääkumppani, yleisurheilun kotimaisen televisioidun kilpailusarjan Motonet GP:n nimikkokumppani, tänä syksynä perustetun Supertalentti-ryhmän kumppani ja Ruotsi-ottelun yhteistyökumppani.
– Motonet on tukenut suomalaista yleisurheilua jo useita vuosia. Tällä uudella sopimuksella haluamme jatkaa tukeamme sekä huippuyleisurheilutapahtumiin että myös suoraan urheilijoille. Yleisurheilu on suomalaisia kiinnostavana urheilumuotona Motonetille sopiva ympäristö saada yritykselle haluttua näkyvyyttä ja positiivista huomioarvoa, Broman Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eero Broman toteaa tehdystä yhteistyösopimuksesta.
Motonet GP on Ylen televisioima yleisurheilun kotimainen kilpailusarja, joka kilpaillaan kolmatta kertaa kesällä 2020. Kilpailut ovat kesä-heinäkuussa Joensuussa, Espoossa, Jyväskylässä ja Lahdessa. Viime kesänä Motonet GP:n lähetykset keräsivät Ylen kanaville parhaimmillaan liki 700 000 katsojaa ja olivat kotimaisen yleisurheilukauden kivijalka.
Motonet näkyy vuoden 2020 aikana GP-sarjan ohella vahvasti myös muissa yleisurheilun tärkeimmissä kotimaisissa tv-kilpailuissa kuten syyskuun alussa Tampereen Ruotsi-ottelussa ja elokuussa Turun Kalevan kisoissa.
Kuluneesta kaudesta lähtien Motonet on näkynyt myös yleisurheilumaajoukkueiden asussa. Tulevalla kaudella Motonet näkyy Suomen joukkueen asusteissa muiden muassa MM-halleissa Kiinassa Nanjingissa ja EM-kilpailuissa Pariisissa.
– Olemme erittäin tyytyväisiä, että Motonetin ja yleisurheilun yhteistyö jatkuu 2020. Motonet on ollut vahvasti tukemassa yleisurheilun uuden, nuoren kaartin nousua, joka leimasi viime kesää. Motonet GP -sarjassa on yhteistyössä Ylen kanssa pyritty nykyisten huippunimien ohella tuomaan esille lajin nuoria, nousevia nimiä, sanoo Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Harri Aalto.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eetu Ihanamäeltä kova suoritus Georgiassa – välierät jo voiton päässä
- Suuri sankari on poissa: MM-kultaa voittanut yleisurheilujätti kuoli äkillisesti
- Katri Lylynperän jäähyväiset pysäyttivät – erityisviesti Krista Pärmäkoskelle koskettaa
- Skandaali mäkihypyssä – naiset tiputettiin kalenterista
- Suomalaisrynnistys jatkuu frisbeegolfissa – nyt edessä täysin erilainen testi
- Karmea onnettomuus: 25-vuotias yleisurheilutähti vaivutettiin koomaan
- Frida Karlsson yllätettiin kesken vessakäynnin – kylmänviileä reaktio
- Turkki yritti törkeää kikkailua yleisurheilussa – liitolta täystyrmäys
- Suomalaislupaus räjäytti pankin heti – Omran Chaaban varasti show’n
- Mikael Granlund jysäytti – yllättävä kommentti HIFK:sta
- Suuri sankari on poissa: MM-kultaa voittanut yleisurheilujätti kuoli äkillisesti
- Mäkihyppylegenda: Shokkiero – 40 vuoden yhteiselo ohi
- Katri Lylynperän jäähyväiset pysäyttivät – erityisviesti Krista Pärmäkoskelle koskettaa
- Krista Pärmäkoski teki rajun päätöksen – nyt lähtee urheiluvälineet myyntiin
- Suomen hiihtotähtien bileet puhuttivat – nyt suunsa avasi Perttu Hyvärinen IS:lle
- Suomen valinta julki – tässä on EM-kesän ensimmäinen nimi
- Frida Karlsson yllätettiin kesken vessakäynnin – kylmänviileä reaktio
- Suomalaisrynnistys jatkuu frisbeegolfissa – nyt edessä täysin erilainen testi
- Skandaali mäkihypyssä – naiset tiputettiin kalenterista
- Karmea onnettomuus: 25-vuotias yleisurheilutähti vaivutettiin koomaan