Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
Entinen maastohiihtäjä Rebecca Ehrnrooth on löytänyt uuden suunnan urheilussa. Hän ei koskaan noussut hiihdon huipulle, mutta ei ole jättänyt kilpailemista.
Viime vuosina Ehrnrooth on innostunut hyroxista, ja saavutti hiljattain yhdessä Pernilla Böckermanin kanssa paikan lajin MM-kilpailuihin.
Uusi laji ja menestys ovat saaneet Ehrnroothin pohtimaan suhdettaan urheiluun ja itseensä. Hän kertoo avoimesti menneistä vaikeuksistaan.
– Mun urheilu-uraa varjosti monta vuotta kamppailu oman kehon, mutta erityisesti oman pään kanssa. Olin itteni suurin vihollinen, ja se lopulta sai mut uupumaan siihen pisteeseen, että päätin lyödä sukset naulaan, ja kuopata haaveet hiihdon huipulle pääsemisestä. Jos usko itteensä on täysi 0, niin sulla ei ole mitään edellytyksiäkään nousta menestyksekkääksi urheilijaksi.
Ehrnrooth kertoo, että etäisyys entiseen minään on auttanut häntä kasvamaan.
– Etäisyys siitä entisestä urheilija-minästä on antanut mulle avaimet tutkia ”uutta” urheilija-minääni. Jälkiviisaana on aina helppo sanoa, että olisimpa ollut 5 vuotta sitten siinä mielenmaisemassa, kun oon nyt. Uskon toki myös siihen, että mitä enemmän ikää tulee, sen paremmin pystyy tarkastella asioita usealta eri kantilta.
Hän kokee kulkeneensa pitkän matkan ja on ylpeä nykytilanteestaan.
– Viimenen puol vuotta mun elämästä on heittämällä ollu tähän mennessä mun elämän parasta aikaa, vaikka sitä edeltävät vuodet olikin tuulisia monella tapaa. Oon löytänyt nyt sille elämänpolulle, minne olisin nuoremman itteni toivonu löytävän jo monta vuotta aiemmin. Toki on hyvä käydä tutkimassa useita polkuja, että ainakin sitten tietää, mitkä polut on vienyt täysin väärään paikkaan.
Lopuksi Ehrnrooth lähettää viestin nuorille urheilijoille.
– Jos joku nuori urheilija tätä sattuu lukemaan, niin muista nauttia matkasta määränpäähän. Jos matkasta tekee itselleen merkityksellisen, ja myös hyvällä tavalla armollisen, niin määränpäästä tulee 100x hienompi.
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö