26-vuotias Suomen yleisurheiluhuippu on sairastunut vakavasti – Parantavaa hoitoa tautiin ei ole: ”Kaikki asiat eivät aina näy päälle päin”
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden aitajuoksija Elmo Lakka paljasti saaneensa diagnoosin parantumattomasta haavaisesta paksusuolentulehduksesta.
Hän kertoi asiasta Instagramissa keskiviikkona. Hän ilmoitti, että mies eivätkä tavoitteet muutu tiedon myötä miksikään.
26-vuotias kertoo tähtäävänsä ensi kesän Tokion olympialaisiin. Hänen ennätyksensä paraatilajissaan 110 metrin aidoissa on 13,49, jonka hän juoksi viime kesänä.
– Colitis ulcerosa, haavainen paksusuolentulehdus eli krooninen koliitti. Semmoinen leima iskettiin tänään meikäläisen papereihin. Tauti ei näy mitenkään ulospäin, mutta se on parantumaton. Suomessa on tällä hetkellä n. 50000 IBD-sairauksista kärsivää ja määrä on valitettavasti vain kasvamaan päin. Tarkkaa syytä tähän ei osata sanoa. Oireina ripuli, veriset ja limaiset ulosteet sekä ulostamista edeltävät vatsakivut. Veriripulin jatkuessa anemia ja väsymys ovat yleisiä. Omat oireeni eivät onneksi ole pahimmasta päästä. Parantavaa hoitoa tautiin ei ole, mutta lääkityksen avulla oireet saadaan usein hallintaan, Lakka kirjoittaa.
LUE MYÖS:
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä