Nokian KrP murskasi Happeen törkylukemin
Kuva: Juha Tamminen
Nokian KrP selviytyi ensimmäisenä 8. helmikuuta Tallinnassa pelattavaan salibandyn miesten Suomen Cupin finaaliin, kun se kaatoi lauantai-illan välierässä kotonaan Happeen 10-2. Finaalipaikka on nokialaisten historian ensimmäinen. Vastustaja selviää sunnuntain välieräottelussa Classic–TPS.
Nokian KrP vei välierässä ensimmäisen 15 minuutin erän 1-0 ja johti toisenkin jälkeen vasta 3-1, mutta kolmannen alussa ero repesi. Joni Henttonen, Joonatan Kovanen, Mikko Laakso ja Aleksi Peltola muuttivat runsaassa kolmessa minuutissa tilanteeksi 7-1. Isäntien kahdeksannen maalin nosti Joona Rantala tyhjiin, ja lopussa verkot heiluivat vielä molemmissa päissä Happeen Lassi Kotovaaran katseltua punaista korttia ja joukkueen yrittäessä alivoimalla ilman maalivahtia.
Salibandyliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Classic venytti liigan ennätystä kauden alun voittoputkesta taas yhdellä, kun 8–3-kotivoitto LaSB:sta oli sille kahdeksastoista kauden kahdeksassatoista ottelussa. Jussi Piha oli kahdella maalillaan ja kahdella syöttöpisteellään mestarien tehokkain.
SPV nappasi kahden kotitappion jatkoksi kotivoiton kaatamalla Seinäjoella Oilersin 7-4. Sami Koski syötti Peliveljien seitsemästä maalista neljä.
Salibandyliigassa pelataan sunnuntaina ottelu EräViikingit–Welhot.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet