Suomalaishiihtäjä jatkoi erinomaisia otteitaan Nuorten olympialaisissa!
Kuva: Juha Tamminen
Alexander Ståhlberg jatkoi erinomaisia otteitaan Nuorten olympialaisten maastohiihdossa.
Ståhlberg kävi poikien väliaikalähdöllä hiihdetyn 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa sekuntitaistoa mitalisijoista. Vielä 8,7 kilometrin kohdalla Ståhlberg oli toisena, mutta loppurutistuksessa hän jäi neljänneksi 7 sekuntia hopealle hiihtäneestä Saksan Elias Keckistä ja 3 sekuntia pronssille nousseesta Yhdysvaltain Will Kochista. Sen sijaan aiemmilla matkoilla mitaleita juhlineet norjalaiset Holmbön veljekset Nikolai ja Aleksander jäivät tiukassa kamppailussa Ståhlbergin taakse 3 ja 6 sekunnin turvin. Kisan voittoon hiihti ylivoimaisesti Venäjän Ilja Tregubov. Matias Hyvänen oli 14:s. Tyttöjen 5 kilometrillä Eevi-Inkeri Tossavainen oli 26:s, Tuuli Raunio 39:s ja Sonja Leinamo 46:s.
-Alexander ja Matias onnistuivat tänään oikein hyvin. Maasto oli raskas ja kisa tiukka, pojat menivät ihan äärirajoilla. Tytöissä oli hieman korkeammat odotukset, mutta tulos oli tänään tämä, maastohiihdon valmentaja Juho Halonen summasi.
Lausannen maastohiihtostadionilla on nähty laaja kansainvälinen osaottajajoukko. Tänäänkin poikien kisassa oli mukana 79 osanottajaa ja tyttöjen kisaan starttasi 77 kilpailijaa. Pojissa ja tytöissä 50 parhaan joukkoon ylsi urheilijoita 30 eri maasta mm. Australiasta, Uudesta-Seelannista, Etelä-Koreasta, Mongoliasta, Kiinasta, Espanjasta, Bulgariasta, Tanskasta ja Liechtensteinista.
Suomen jääkiekkopojat pronssiotteluun
Poikien jääkiekkoturnauksessa Suomi kohtasi Venäjän välierissä. Alkulohkonsa puhtaalla pelillä voittanut Venäjä vei ottelun alkua ja karkasi jo 4-0 johtoon. Suomi pääsi hieman paremmin mukaan peliin toisen erän jälkipuoliskolla, mutta loppu oli taas Venäjän näytöstä, ja punanutut etenivät loppuotteluun lukemin 10-1. Venäjä kohtaa loppuottelussa Yhdysvallat ja Suomi saa pronssiottelussa vastaansa Kanadan. Tyttöjen lumilautailussa Eveliina Taka oli 18:s big airin karsinnassa, eikä selvinnyt huomiseen finaaliin. Lähde: Olympiakomitean tiedoteLUE MYÖS:
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita