Hurja suoritus! – Suomalainen pikajuoksija kaikkien aikojen kakkosaikaan
Kuva: Getty Images
Oulun Pyrinnön Samuel Purola pinkoi Tampereen SM-hallien päätöspäivän hahmoksi 200 metrin voittoajalla 20,85.
Purola taipui 60 metrin finaalissa lauantaina täpärästi Samuel Samuelssonille, mutta lauantaina 200 metrin finaalissa hän oli omaa luokkaansa juostuaan mestariksi ajalla 20,85. Se on kaikkien aikojen paras suomalaistulos ylipitkillä halliradoilla.
Purolan aika on vain sadasosan hitaampi kuin hänen ulkoratojen ennätyksensä. Se on myös 22-vuotiaiden sarjan kaikkien aikojen paras hallitulos millään radalla, mutta SE-tulos se ei ole, sillä SE-tuloksiksi kelpaavat vain 200 metrin radalla tehdyt tulokset.
– Kun sain Oskari Lehtosen kiinni jo kaarteen puolivälissä, tiesin, että nyt on tulossa kova tulos. Yritin sitten vain pitää juoksun rentona loppuun saakka, ettei se menisi puristamiseksi, Purola kertaili.
Purolaa nopeammin 200 metriä on suomalaisista koskaan hallissa juossut vain Jonathan Åstrand , joka juoksi 2013 Ruotsin Växjössä halli-SE:n 20,72.
– En uskaltanut ajatella aikaa, kun viime kesä oli vähän vaikea. Nyt oli hyvä fiilis, mutta en olisi osannut kuvitella tuollaista aikaa, Purola tunnusti.
Purola ei kuluvalla hallikaudella juossut lainkaan 200 metrin kisoja lyhyellä eli 200 metrin radalla välttääkseen kiperien kaarteiden tuoman rasituksen. Hallikausi jatkuu nuorten SM-kisoilla Helsingissä viikon kuluttua, mutta Purola ei ole mukana
– Hallikausi oli tässä, Purola sanoi.
Nurmijärven Yleisurheilun Oskari Lehtonen oli 200 metrillä toinen ajalla 21,36 ja Tampereen Pyrinnön Ville Aarnivala kolmas pitkien halliratojen ennätyksellään 21,55.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot