Katso tilanne: Vähissä vaatteissa pujottelurinteeseen kesken kilpailun juossutta mallia rangaistiin – Järjestäjät pelkäävät kuitenkin jo seuraavaa viuhahdusta
Kuva: Getty Images
Tiistaina alppihiihdon maailmancupissa kilpailtiin Schladmingin legendaarinen iltapujottelu. Draamaa kilpailusta ei puuttunut.
Hallitseva nuorten pujottelun maailmanmestari Alex Vinatzer luuli jo juhlivansa johtoasemaa, mutta ilo jäi lyhyeksi. Kobe Bryant -kylttiä kantanut viuhahtaja Kinsey Wolanski ryntäsi paikalle, ohitti maaliviivan ennen Vinatzeria ja pysäytti kellon.
Kyseessä on sama nainen, joka juoksi kentälle kesken viime kevään Mestarien liigan loppuottelun. Tuolloin hän käytti julkisuutta hyväkseen mainostaaksensa poikaystävänsä lanseeraamaa pilailusivustoa.
Vinatzer tuuletti kärkiaikaansa riehakkaasti. Pettymys oli kuitenkin kova, kun ajanottoa alettiin tarkistaa. Lopputuloksissa Vinatzer oli lopulta vasta kuudes. Voittajaksi nousi Norjan Henrik Kristoffersen.
Wolanski ei selvinnyt tempauksestaan rangaistuksetta. Naiselle langetettiin 2 000 euron sakot. Alppihiihdon maailmancupin kisoja järjestävät tahot pelkäävät nyt, ettei Wolanskin saama sakko ole riittävän suuri, mikä voisi houkuttaa toistamaan saman tempun uudelleen.
– He pääsevät Mestarien liigan finaalissa kentälle mittavista turvatoimista huolimatta. Me olemme lähes voimattomia tällaisten tunkeilijoiden edessä, kisan johtaja Hans Pieren sanoi Blick-lehdelle
https://youtu.be/4OePxGFdyLM?t=151
LUE MYÖS:
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä