Roosa Koskelo on lähellä päästä pudotuspeleihin Mestarien liigassa
Kuva: Juha Tamminen
Roosa Koskelon saksalaisjoukkue Allianz MTV Stuttgart on tekemässä jo toisena vuotena peräkkäin melkoisen tempun etenemällä naisten lentopallon Mestarien liigassa pudotuspeleihin eli kahdeksan parhaan joukkoon.
Keskiviikkona Koskelo johti takakenttää voitokkaasti puolalaista LKS Lodzia vastaan. Ihan helpolla ei 3-1 -kotivoitto Stuttgartille tullut.
– Ensimmäisessä erässä olimme aika kuutamolla, eikä me päästy peliin kiinni yhtään. Toista erää vietiin selkeästi 20 pisteeseen asti, sitten oltiinkin tappiolla yhtäkkiä 22-24. Niin vaan noustiin jatkopalloilla erävoittoon. Kolmas ja neljäs erä sitten selkeästi meidän hallintaa alusta loppuun, Koskelo kertasi.
– Meidän vastaanotto toimi tänään riittävän hyvin ja saatiin keskareista tehoja irti. Puolustettiin paljon palloja peliin ja pitkiä palloralleja voitettiin useita. Hallissa oli jäätävä tunnelma. Siellä on muutenkin aina ääntä, ja nyt oli vielä parisataa puolalaista kannattajaa paikalle.
Kun viidestä lohkokakkosesta kolme parasta selviytyy puolivälieriin, on kaikki Stuttgartin omissa käsissä päätöskierroksella. Sillä on 10 sarjapistettä Fenerbahcen (jolla kaksi peliä jäljellä) ja Scandiccin kanssa. Muiden lohkojen kakkosilla on pisteitä ennen päätöskierrosta vähemmän. Stuttgart saa päätöskierroksella vastaansa voitottoman lohkojumbon, ukrainalaisen Khimik Juzhnin. Stuttgart voitti avauskohtaamisen vieraissa ennen joulua 3-1.
Myös Kaisa Alangon Nantesilla on vielä pienoiset mahdollisuudet puolivälieriin, vaikka keskiviikoinen vierastappio 1-3 Alba Blajille Romaniassa mutkisti hommaa olennaisesti.
Nantesilla on kasassa yhdeksän pistettä, mutta päätösottelussaan se matkaa lohkovoittajan ja viime kauden finalistin Coneglianon vieraaksi Italiaan. Jatkopaikkaan vaadittaisiin voittoa ja hieman muiden kärkiporukoiden kompurointia.
Alanko johti Romanian ottelussa ranskalaisjoukkueen peliä tutusti alusta loppuun tehden kolme pistettä.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Jari Isometsältä tylyä vihjailua Iivo Niskasesta
- Entinen maajoukkuekaveri sanoi IL:lle suoraan näkemyksensä Krista Pärmäkoskesta
- Uusi aluevaltaus: Annimari Korte teki kovan tempun MM-kisoissa
- Hiihtotähti Jasmi Joensuu teki melkoisen muodonmuutoksen
- Johannes Kläbon kuppi meni nurin – tylyä toimintaa Rukalla
- Suvi Minkkinen veti heti johtopäätöksiään – merkittävä muutos viime kauteen
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä
- Aino-Kaisa Saarisen mitta täyttyi Ylellä – nämä miehet saivat kuulla kunniansa
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Suomen hiihtotähti heitti hanskat tiskiin – Virpi Sarasvuon reaktio oli harvinaisen selvä
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Hiihtonainen näytti ovea – Ville Nousiainen puhui nyt suunsa puhtaaksi Ylellä
- Shokkikäänne: Ylen hiihtolähetyksessä tippui uutispommi
- Johannes Kläbo katsoi Iivo Niskasen menoa – lausui IL:lle tylyn tuomionsa
- Johannes Kläbon kuppi meni nurin – tylyä toimintaa Rukalla
- Venäjän hiihtotähti ei voinut käsittää, mitä suomalainen hiihtäjä sanoi hänelle päin naamaa
- Aino-Kaisa Saarisen mitta täyttyi Ylellä – nämä miehet saivat kuulla kunniansa