Bandyliigan SM-kulta Porvooseen
Kuva: Juha Tamminen
Koronaviruksesta johtuen kevään 2020 Bandyliigan finaali jouduttiin pelaamaan tyhjille katsomoille. Onneksi sentään sää suosi finaalipeliä, vaikka välillä tuuli yltyikin kovaksi. Akilles ja Veiterä pääsivät myös mittelemään Suomen mestaruudesta parhaalla miehistöllään.
Akilles oli terävämpi finaalin avausminuutit. Rolf Larsson hankki heti avausvitosella Akilleelle parikin erikoistilannetta kulmalyönnin ja vapaalyönnin myötä. Akilleen kova alku palkittiin kymmenen minuutin kohdalla Andreas Flinckin maalilla. Flinck oli hereillä hyvin maalin edessä ja pääsi pariin kertaan kokeilemaan onnistuen jälkimmäisellä yrityksellään. Pian tästä Akilles pääsi kahden maalin johtoon. Rasmus Kettunen teki vahvan nousun ja maalitykki Denis Sadakov löi irtopallon verkkoon.
Veiterällä meni vajaa parikymmentä minuuttia saada oma hyökkäyspeli toimimaan kunnollisen maalipaikan arvoisesti. Akilles pysyi silti kuskin paikalla. Juuso Johanssonin vahva nousu toi Akilleelle rangaistuslyönnin, jonka hyvää peliä pelannut Rolf Larsson löi maaliin. Veiterän kavennus tuli välittömästi perään Veiterän kapteenin Janne Hauskan lavasta.
Veiterän kavennuksen jälkeen Akilles hallitsi yhä, mutta eivät enää pystyneet samanlaiseen Veiterän puolustuksen haastamiseen. Erikoistilanteet olivat lopulta avausjaksolla isossa roolissa. Akilles sai nimittäin vielä yhden maalin tehtyä avausjaksolla Raoul Karlqvistin onnistuessa kulmalyönnistä. Avausjaksolla etenkin Akilleen hyökkääjien vahvat nousut Veiterän maalille toivat jatkuvasti ongelmia Veiterän puolustukselle.
Toiselle jaksolle Veiterä sai myötätuulen ja aloittikin räväkästi saaden maalipaikkoja ja kulmalyöntejä. Akilles kesti Veiterän rynnistyksen ja puolusti hyvin johtoaan. Akilles jäädytti peliä 4-1 tilanteessa puolustaen hyvin. Larsson hankki 70 minuutin kohdalla Akilleelle jo toisen rangaistuslyönnin ottelussa. Joakim Nordström asettui laukomaan, mutta Topi Peuhkuri piti torjunnallaan Veiterän pelissä mukana.
Pian tästä Larsson vapautti Rasmus Kettusen loistavalla syötöllä tekemään Akilleelle viidennen maalin. Veiterän viimeinen hetki tulla peliin mukaan koitti, kun Akilleen tärkeät miehet Matti Vainio ja Rolf Larsson istuivat samaan aikaan jäähyllä. Akilles puolusti urheasti ja osoittivat miksi runkosarjassakin päästivät hämmästyttävän vähän maaleja. Viimeisillä minuuteilla Larsson vielä iski Akilleelle kuudennen maalin.
Akilles oli lopulta selkeästi parempi joukkue ottelussa. Veiterä ei missään vaiheessa keskinyt lääkkeitä Akilleen puolustuksen murtamiseen. Hyökkäyspäässä Rolf Larssonin johdolla porvoolaiset olivat vahvalla pelipäällä ja pystyivät murtautumaan jalalla Veiterän puolustusalueelle hyvällä prosentilla. Olosuhteiltaan erikoisen finaalin loppulukemat lopulta 6-1 Akilleelle. Finaalin parhaaksi pelaajaksi valittiin Akilleen puolustusta johtanut Raoul Karlqvist.
Lähde: Jääpalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sami Jauhojärveltä hämmentävää puhua hiihtotähtien naisasioista
- Jasmi Joensuu romahti – aloitti maalissa syytökset
- Ice Cage -mestari kohtasi suomalaisen voimanpesän – näytti aivan pikkupojalta
- Hiihtotähti Iivo Niskanen löi läskiksi
- Johannes Kläbo reagoi shokkiuutiseen Tour de Skillä
- Tour de Ski tänään – TV-lähetykset ja suomalaiset
- Ylellä valitettava paljastus Kerttu Niskasesta
- Venäjän hiihtotähti ällistyi siitä, mitä sai kuulla maailmancupin laduilla
- Tämä näky oli liikaa: Ruotsin hiihtotähti murtui kyyneliin
- Krista Tervo palasi rinkiin – leikki loppui karusti
- Tour de Ski tänään – TV-lähetykset ja suomalaiset
- Hiihtotähti Iivo Niskanen löi läskiksi
- Venäjän hiihtotähti ällistyi siitä, mitä sai kuulla maailmancupin laduilla
- Ylellä valitettava paljastus Kerttu Niskasesta
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- Tämä näky oli liikaa: Ruotsin hiihtotähti murtui kyyneliin
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Johannes Kläbo reagoi shokkiuutiseen Tour de Skillä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Krista Tervo palasi rinkiin – leikki loppui karusti