Nuorten SM-hiihtojen kilpailupaikka vaihtuu – syynä lumiolosuhteet

Jyväskylässä 21. –22. maaliskuuta järjestettävien nuorten SM-hiihtojen kilpailupaikka vaihtuu, sillä lumiolosuhteiden vuoksi tapahtuma siirtyy Vaajakoskelta Laajavuoreen. Tehty päätös on osoitus vahvasta yhteistyöstä ja yhteisestä tahtotilasta järjestää kilpailut Jyväskylässä.
Laajavuoressa pohjana on Jyväslumi Oy:n ensilumenlatu, jossa on yli 50 senttimetrin patja lunta. Muilta osin reitin lumetus on käynnissä.
– Viime yönäkin alueelle ajettiin taas seitsemän kuormaa lisää lunta. Kaikkinensa alueelle tullaan ajamaan 50-60 kuormaa, jotta saadaan reitille riittävän paksusti lunta kaikkiin kohtiin ja pohjat kestävät, vaikka tulisi vesisadettakin, kilpailunjohtaja Sami Hilden sanoo.
Kilpailujen siirtäminen Laajavuoreen tarkoittaa järjestelyorganisaatiolle merkittävästi lisätöitä, sillä Laajavuoressa ei ole hiihtotapahtuman tarvitsemia tiloja juurikaan valmiina. Myös pysäköintialueet ovat rajalliset.
– Joudumme rakentamaan koko kilpailualueen nollasta. Laajavuoressa meillä ei ole kuuluttamorakennusta, ei WC-tiloja, huoltorakennusta, voilelutiloja ja niin edelleen. Tiiviillä yhteistyöllä Jyväskylän kaupungin, Jyväslumi Oy:n, Laajis Oy:n ja Scandic Laajavuoren kanssa me saamme nämä haasteet ratkaistua ja järjestettyä onnistuneet, historian ensimmäiset nuorten SM-hiihdot Jyväskylässä, Hilden sanoo.
Kilpailuissa tullaan hiihtämään henkilökohtaiset matkat 2,6 kilometrin lenkillä, pariviesti 1,1 kilometrin lenkillä.
– Radat tulevat hivenen helpottumaan verrattuna Vaajakosken reitteihin ja vähän joudutaan myös radan leveydestä tinkimään, mutta saadaan kuitenkin ajettua kaksi latua rinnakkain koko matkalle ja nousuihin jää reilusti tilaa myös haarakäynnille, Hilden sanoo.
Hän pyytää hiihtäjiä huomioimaan jo nyt, että tapahtuman aikana perjantaista sunnuntaihin Laajavuoren ensilumenlatu ja Vuorilammen lenkki ympäristöineen ovat vain kilpailijoiden käytössä.
Jyväskylän kaupungin sivistyksen toimialajohtaja Eino Leisimo on hyvin iloinen siitä, että nuorten SM-hiihdot päästään kilpailemaan Laajavuoressa.
– Kaupunki on ajanut kilpaladuille lunta jo useana yönä ja latujen kunnossapitoon kiinnitetään erityistä huomiota, jotta kisoista saadaan onnistuneet. Tänä vuonna Liikuntapääkaupunki Jyväskylässä järjestetään useita SM-tason urheilukilpailuja. Eri tahojen hyvällä yhteistyöllä saadaan myös tämä talviurheilutapahtuma toteutettua, Leisimo jatkaa.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa