Nimeä käytetty luvatta – koripallolegenda Michael Jordan kukisti kiinalaisfirman kahdeksan vuoden taistelun jälkeen
Kiinan korkein oikeus on antanut ratkaisunsa peräti kahdeksan vuotta vireillä olleeseen riita-asiaan koripallolegenda Michael Jordanin ja kiinalaisen urheiluvälinevalmistaja Qiaodan Sportsin välillä. Jordan päätyi kiistassa lopulta voittajaksi.
Yhtiö on käyttänyt tuotteissaan kahdeksan vuoden ajan Chicago Bullsin entisen tähtipelaajan nimeä – tai paremminkin kiinalaistettua muotoa ”Qiao Dan”. Kyse kiistassa on ollut puhtaasti nimen käytöstä, johon Jordan ei ole antanut lupaa.
Kaksi alempaa oikeusastetta päätyi asiassa Qiaodan Sportsin kannalle, mutta Kiinan korkein oikeus päätyi toiseen ratkaisuun ja kielsi yhtiöltä nimen käyttämisen tuotteittensa myynnissä.
Ratkaisu on osa USA:n ja Kiinan pitkään jatkunutta kiistaa, joka laukesi osin vuodenvaihteessa. Kiina otti tuolloin käyttöön aiempaa vahvemman tavaramerkki ja yksityisyyssuojan.
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mika Poutala tyrmistyi Venäjä-päätöksestä – otti heti yhteyttä Ruotsiin
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”