Onko tennislegenda Roger Federerillä kristallipallo – harvinaisen hyvin osunut ajoitus leikkaukselle
Tennisikoni Roger Federeriä ei nähdä kentillä useaan kuukauteen. Tämä oli selvää jo helmikuussa kaiken kokeneen sveitsiläisen marssiessa polvioperaatioon. ”FedEx” ei pelaa, mutta eipä pelaa kukaan muukaan.
38-vuotiaan Federerin toipilasajaksi on arvioitu nelisen kuukautta eli hän on vähintään täydessä harjoittelukunnossa kesäkuussa. Koronaviruspandemian myötä koko kansainvälinen tennissirkus on pysähdyksissä, joten Federer ei käytännössä menetä pelillisesti yhtään mitään.
Ajoitus leikkaukselle ei olisi voinut olla onnistuneempi. Federer ei joudu jättämään ainakaan yhtään merkittävää turnausta väliin ja tämän myötä toipilasajalla ei ole merkitystä myöskään hänen ranking-sijoitukseensa, mikä taas parantaa sijoitusta ottelukaavioissa, kun pelaamaan päästään.
Federer teki päätöksen operaatiosta kuitenkin ennen kuin koronavirus ja sen leviäminen oli varsinaisesti tapetilla ja myös itse operaatio suoritettiin ennen kuin mistään rajoitustoimista Euroopassa edes tiedettiin mitään. Pelkkä onnekas sattumako – ainakin joillekin heräsi kysymys.
– Tämä on todella sensaatiomaista. Lähetin hänelle viestin ja kysyin, saiko hän jotain tietoa kiinalaisilta, saksalaistähti Alexander Zverev kertoi Instagram-haastattelussa Blickin mukaan.
– Kumma kyllä hän ei vastannut, vaan lähetti minulle vain hymynaaman, Zverev virnisti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Wimbledonissa nähtiin vahva suomalaisnäytös – Heliövaara ja Patten etenivät helposti jatkoon
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Hurja rääkki sai Classic-tähdet äärirajoille – Erikoisjoukoista tuttu Matias Petäistö ei säästellyt
- Jarkko Ruutu sai uuden NHL-pestin: palaa huippukiekon ytimeen
- Toni Nieminen joutui tekemään raskaan päätöksen – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Wimbledonissa nähtiin suuri yllätys – tennislegendan tie katkesi heti alkuunsa
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Otto Virtasen vastustaja ylisti suomalaista – ”Hän pelasi mahtavasti”
- Annimari Korte jätti radat taakseen – nyt toteutui lapsuuden jättihaave
- Hurja rääkki sai Classic-tähdet äärirajoille – Erikoisjoukoista tuttu Matias Petäistö ei säästellyt
- Toni Nieminen joutui tekemään raskaan päätöksen – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”