1200 kilometriä viikossa vanhalla pyörällä isä kyydissä – 15-vuotiaan tytön uroteko poiki kutsun kilpailemaan
Kuva: Getty Images
Koronatilanne on iskenyt pahasti myös Intiaan ja sen myötä 15-vuotias tyttö Jyoti Kumari työttömän isänsä kanssa päätti lähteä New Delhin tienoilta suvun kotikylään Bihariin, Koillis-Intiaan. Ihan pikkulenkistä ei ollut kyse, sillä kaksikko taittoi 1200 kilometrin matkan viikossa vanhalla polkupyörällä – Jyoti polki ja isä istui tavaratelineellä kaksikon matkatavaroiden kanssa.
Vanha polkupyörä oli ostettu viimeisillä säästöillä, eikä ollut ihan parhaassa iskussaan enää. Sitkeä tyttö kuitenkin polki ja polki – koko yli tuhannen kilometrin matkan perille saakka. Matkanteko nousi nopeasti uutisaiheeksi Intiassa ja aiheesta kiinnostui myös Intian pyöräilyliitto.
– Hän taittoi tuollaisen matkan isänsä ja tavaroiden kanssa seitsemässä päivässä. Minusta hänessä oli sitä mitä vaaditaan – tuollaista sinnikkyyttä. Me voimme kokeilla sitä, liiton johtaja Onkar Singh sanoi intialaismedialle Kronen Zeitungin mukaan.
Jyoti ei alkuun ollut järin innostunut pyöräilyliiton kutsusta, vaan sanoi haluavansa jatkaa koulunkäyntiä.
– Kerroimme hänelle, että koulua voi käydä myös akatemioissamme, Singh totesi.
Nyt sekä Intian pyöräilyliitto että Jyoti Kumari odottavat matkustusrajoitusten poistumista. Sen jälkeen edessä on matka New Delhiin kokeilemaan miten polkeminen onnistuu myös kilpailumielessä.
लॉकडाउन था, सो अपने पिता को साइकिल पर बैठाकर गुरुग्राम से दरभंगा ले गई बेटी...
वीडियो: मोहन भारद्वाज और सीटू तिवारी
वीडियो: मोहन भारद्वाज और सीटू तिवारी
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää