Maailman seksikkäimmäksi urheilijaksi valittu 21-vuotias Alica hukkuu mallitarjouksiin – Myös Playboy on naisen perässä!
Kuva: Getty Images
Saksalainen 400 metrin juoksija Alica Schmidt valittiin taannoin maailman seksikkäimmäksi urheilijaksi australialaisjulkaisu Busted Coveragessa. Nainen on nyt kertonut suosionsa räjähtäneen ja työtarjouksia satelevan.
Hurjaa suosiota sosiaalisessa mediassa nauttiva 21-vuotias on saanut valinnan jälkeen myös uusia työtarjouksia mallimaailmasta. Joihinkin tarjouksiin nuori saksalainen on uskaltanut tarttua, mutta eteen on tullut välillä sopimattomiakin työtarjouksia. – Olen hylännyt monta tarjousta, koska ne eivät sovi aikatauluuni. Urheilu tulee selvänä ykkösenä. Kuitenkin olen ollut yhteydessä mallitoimistoon, jonka palkkalistoilla on joitakin urheilijoita. He ottavat harjoitusohjelmamme huomioon.
Myös Playboy otti yhteyttä Scmidtiin, mutta saksalainen tyrmäsi lehden kosiskelun heti. – Hylkäsin sen tarjouksen!
Hän kertoo tähtäävänsä ensi kesän olympialaisiin Tokiossa. – Kaikki ylimääräinen vapaa-aika on ollut todella outoa minulle karanteenin aikana. Pääsen onneksi viimein takaisin radalle treenaamaan. Viime kuussa tein kaiken yksin tai pareissa ulkona, Schmidt kommentoi.
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset