Jos jalkapalloilijalta kysyy parhaasta urheilijasta, saa vastaukseksi todennäköisesti jonkun jalkapalloilijan nimen. Aina näin ei kuitenkaan ole ja Real Madridin keskikenttätähti Toni Kroos muodostaa yhden poikkeuksen.

Kroos nimeää parhaaksi urheilijaksi mielestään tennisässä Roger Federerin, eikä ainoastaan nykyurheilijoista, vaan kaikkien aikojen parhaaksi.

– Olen täysin vakuuttunut asiasta – vaikka voin toki vain puhua ajasta, jonka itse olen kokenut, Kroos sanoi Eurosportille.

– Muita en pysty arvioimaan, mutta silti olisi todella vaikeaa ohittaa Rogeria. Minulle kyse on sekoituksesta menestystä ja sitä, että hänen tennistään on hieno katsella.

Kroosin mukaan arviota ei ainakaan heikennä ”FedExin” persoona.

– Olen tavannut hänet muutaman kerran ja voin vahvistaa, että hän on täydellisen mukava kaveri.

– Hän vaikuttaa perhekeskeiseltä, on kiinnostunut jalkapallosta – vaikkei itse onnistunutkaan läpimurrossaan FC Baselissa, mutta tietää mistä on kyse. Joten minulle ei ole vaikeaa olla Roger Federer -fani, Kroos sanoi.