Suomalainen keihäsmies hakee uutta ennätystään tulevalla kaudella – ”Heittoja on tullut harjoituksissa varmaan puolet enemmän”
Limingan Niittomiesten Toni Keräsen äänestä huokuu luottamus ja into aloittaa kilpailukausi. Mies on täysin kunnossa loukkaantumisten jälkeen.
Yksi nimenomaan heittoharjoittelua pitkään kiusannut vamma tuli 2017, kun Keräsen kyynärpään sisemmän sivusiteen jänne repesi. Se petti kokonaan seuraavana vuonna ja korjattiin leikkauksella toissa syksynä. Viime kesän kilpailuissa Keränen keskittyi leikkauksen jäljitä hakemaan tekniikkaa takaisin jengoilleen.
– Viime kesän tärkein tavoite oli pystyä heittämään normaalisti. Saada tekniikka entiselleen ja kehittymään tasaisesti eteenpäin, Keränen sanoo.
Kesän mittaan Keränen sipaisi 22-vuotiaiden EM-kilpailuista pistesijan ja heitti parhaimmillaan 75,13. Oma ennätys on toissa vuoden 78,86. Alkavan kilpailukauden tavoite on liittyä 80 metriä rikkoneiden kerhoon, johon hänen mukaansa on edellytykset.
– Sellainen ehkä konkreettisin heittovoimien kehitys näkyy ylivedossa, jossa ennätys koheni yli 15 prosenttia. Myös möykyn ja kuntopallon heitot ovat tuntuneet kevyemmiltä, Keränen sanoo.
Keihästäkin Keränen on heittänyt harjoituskaudella tuntuvasti enemmän kuin kahtena edellistalvena.
– Heittoja on tullut harjoituksissa varmaan puolet enemmän kuin viime talvena. Silloin pääsin vasta maaliskuussa heittämään kevyesti, Keränen muistelee.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen