Uusiseelantilaisjoukkueella kova kohtalo: Edessä on puolen vuoden ”vierasreissu” koronarajoitusten takia
Australian rugbyliigan on määrä olla tositoimissa jälleen 28. toukokuuta. Tämä on hyvä uutinen luonnollisesti niin faneille kuin joukkueillekin. Yhden joukkueen osalta hyvässä uutisessa on kuitenkin myös varjopuolensa.
Ainoana ulkopuolisena joukkueensa Australian rugbyliigassa pelaavalle New Zealand Warriorsille kauden käynnistyminen merkitsee melkoista ruljanssia ja seurauksena ennätyspitkää yhtämittaista vierasreissua.
Koronasäädösten takia koko joukkueen oli matkattava Australiaan viimeistään jo nyt ollakseen vaaditun kahden viikon ajan karanteenissa. Karanteeni merkitsee myös sitä, että joukkue ei voi otteluiden välillä matkata kotiin Uuteen-Seelantiin.
– Se oli ehdottomasti se vaikein asia, sanoa hyvästit perheelle lentokentän ulkopuolella ja nähdä kahden lapseni lähtevän pois, kapteeni Roger Tuivasa-Sheck sanoi SVT Sportin mukaan.
– Nyt valmistaudun olemaan reilu viisi kuukautta matkoilla työn merkeissä.
Juuri ennen koronarajoitusten alkua alkamaan päässyt kausi pelataan lyhennettynä ja finaali on määrä pelata 25. lokakuuta eli pahimmassa – tai parhaassa – tapauksessa Warriorsin pelaajat palaavat kotiin vasta marraskuun ollessa jo alkamassa.
- Levin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Jokerit iski siirtomarkkinoilla – uusi ulkomaalaisvahvistus!
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon