”Nyt ammutaan” – Suomalaisurheilijat palasivat kisa-arkeen historiallisessa kilpailussa
Kuva: Getty Images
Suomalaiset trap-ampujat palasivat lauantaina kisa-arkeen, kun Orimattilassa järjestettiin 125 kiekon kilpailu. Jukka Laakso voitti A-sarjan tuloksellaan 120.
Sateiset ja tuuliset olosuhteet eivät pilanneet tunnelmaa, kun suomalaiset trap-ampujat palasivat kilpailuihin lauantaina Orimattilassa. Ilo oli ylimmillään, koska Orimattilan Seudun Urheiluampujat (OSU) järjestää viikonloppuna kaksi 125 kiekon trap-kilpailua.
– Nyt ammutaan, Ampumaurheiluliiton trapin päävalmentaja Kari Kopra hymyili hetki ennen kilpailun alkua lauantaiaamuna.
– Tämä on ensimmäinen korona-ajan kilpailu kotimaassa ja ensimmäinen kerta, kun ammutaan 125 kiekkoa peräkkäisinä päivinä, hän jatkoi.
Suomalaiset trapin maajoukkueampujat kilpailivat edellisen kerran maaliskuussa, jolloin Kyproksella järjestettiin haulikkolajien maailmancup. Maailmancupin viimeinen kilpailu oli miesten trap, joka päättyi vain hetkeä ennen kuin Suomen hallituksen maaliskuun 12. päivänä antama linjaus rajoitti yli 500 ihmisen yleisötilaisuuksia. Sittemmin kävi niin, että Kyproksen maailmancup jäi vuoden ainoaksi.
Orimattilan molempien päivien kilpailuun pääsi 42 ensin ilmoittautunutta. Määrä täyttyi nopeasti. Osanottajien joukossa ovat lähes kaikki trapin maajoukkueampujat. Yksi heistä on olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela (OSU), joka oli tyytyväinen päästessään kilpailemaan:
– On kiva, että radalla on taas porukkaa, hän sanoi.
Kilpailu eteni ilman aikataulua, ja ampujat hoitivat itse tuomaroinnin. Sarjoja oli kaksi. A-sarjassa ampuivat miehet ja naiset, ja B-sarjaan osallistuivat juniorit, yli 50-vuotiaat ja liikuntavammaiset. Finaaleja ei ammuttu. Kilpailun sääntöjen mukaan palkintosijat uusitaan pudotusammunnalla.
Radalla oli ja on noudatettava radan koronaohjeita sekä pidettävä turvavälit ja huolehdittava hygieniasta. Urheiluampujat noudattivatkin sääntöjä tunnollisesti.
A-sarjan voitti isäntäseuran Jukka Laakso tuloksellaan 120 (24+24+23+25+24). Eemil Pirttisalo (Ruotsalon Metsästysyhdistys) oli toinen rikottuaan 118 kiekkoa. Ari Simola (Lahden Ampumaseura) oli kolmas. Mäkelä-Nummela sijoittui kuudenneksi (116).
B-sarjan ykkönen oli Lahden Ampumaseuran Risto Rämö, jonka tulos oli 116.
Ennen kilpailun alkua ampumaradalla vietettiin hiljainen hetki huhtikuussa kuolleen trap-ampujan Vesa Törnroosin muistoksi.
Lähde: Ampumaurheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä