Joonas Rinne teki ison päätöksen: ”Haikea fiilis”
Joonas Rinne hakee uralleen uutta nostetta.
800 metrin juoksija kertoo Suomen Urheiluliiton haastattelussa, että hän liittyy ruotsalaisen Ulf Fribergin valmennusryhmään. Tavoitteena on hakea harjoitteluun uutta ärsykettä, varsinkin kestävyyteen.
Myös ryhmäharjoittelusta on apua, kun harjoituskaveriksi tulee huippumaileri Samuel Pihlström. Ryhmän tukikohta on Göteborgissa, jossa Rinne aikoo leireillä ahkeraan.
– Minulla on jo viimeisen parin vuoden ajan kypsynyt ajatus, että haluaisin katsoa uusia valmennuskuvioita. Kyse ei ole siitä, etteikö nykyinen systeemi toimisi. Se on toiminut oikein hyvin, ja uskon että pystyisin tällä tasolla hyvinkin jatkamaan nykyisessä valmennuksessa, Rinne kertoo SUL:n sivuilla.
31-vuotias Saarijärven Pullistuksen maileri on harjoitellut äitinsä Minna Rinteen ohjauksesta uransa alusta lähtien, joka alkoi juniorisarjoista jo yli 15 vuotta sitten.
– Halusin myös välttää sellaisen tilanteen, että urani jälkeen jäisin pohtimaan, olisiko joku toinen systeemi voinut avata uuden elementin harjoitteluuni ja sitä kautta nousun uudelle tasolle.
– Haikea fiilis. Onhan tässä mukana myös äiti-poika -suhde. Saan kuitenkin äidiltäni tukea ja kannustusta tähän ratkaisuun. Hän jatkaa taustatukenani entiseen malliin ja konsultoi Ulfiakin kokemuksellaan.
– Minulla on valtavan suuri arvostus ja kiitollisuus, mitä äiti on urani eteen tehnyt. Olemme tehneet oikeita asioita, kun olemme näinkin korkealle tasolle päässeet.
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä