Tokion olympialaisiin tähdännyt kuusinkertainen Suomen mestari lopettaa uransa! – ”Jaksan tehdä ehkä 60% siitä, mitä huippu-urheilu vaatisi”
Kuva: Getty Images
Tokion olympialaisiin tähdännyt sulkapalloilija Airi Mikkelä teki päätöksen tänä kesänä, maajoukkuetauon aikana.
– Huomasin, että jaksan tehdä ehkä 60% siitä, mitä huippu-urheilu vaatisi. Olin alun perin ajatellut muutenkin, että ura päättyy Tokion olympialaisiin ja sitten, kun ne siirtyivät, ajattelin, että satsaan vielä vuoden. Lopettaminen tuntuu nyt kuitenkin oikealta ratkaisulta, kun Tokion kisoistakaan ei ole minkäänlaista varmuutta, Airi Mikkelä avaa.
Ennen koronavirusta Mikkelä oli olympiapaikassa kiinni.
– Kun ajattelen tätä sulkapallotaivalta kokonaisuutena, niin Rion olympiakarsinta oli ikimuistoinen, pelasin upeissa paikoissa ja olin tosi korkealla rankingissa. Sulkapallon myötä asuin myös viisi vuotta ulkomailla. Minulla on valtavasti ystäviä lajin parista. Huippu-urheilijan arki on kasvattanut fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Olen joutunut käsittelemään monenlaisia asioita ja löytämään välineitä mielen hallintaan. Sulkapallon on tuonut elämääni valtavasti hyviä asioita, Airi kertoo.
Päätöksen tehtyään Airi huomasin kokevansa tyhjyyden ja haikeuden tunnetta.
– Nyt tuntuu kuitenkin jo siltä, että kaikki on mahdollista. Jatkan opintojani ja minulla on monenlaisia haaveita ja suunnitelmia tulevaisuuden suhteen. Ihmeellinen vapaus, kun voi punttisalillakin tehdä mitä haluaa, eikä tarvitse niin tarkkaan miettiä, että mikä on hyödyllistä juuri sulkapallon näkökulmasta. Haaveilen myös puolimaratonin juoksemisesta, hän kertoo.
– En ajatellut jättää lajia kokonaan. Käyn mielelläni sparraamassa naispelaajia auttaakseni heitä kehittymään ja pääsemään mahdollisimman pitkälle, Airi päättää.
Airi Mikkelä on voittanut urallaan kuusi suomenmestaruutta ja ollut maailman listalla parhaimmillaan sijalla 48. Mikkelä on edustanut Suomea arvokisoissa yli 20 kertaa.
Lähde: Sulkapalloliitto
LUE MYÖS:
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta