Menestyksekäs suomalaisjuoksija lopettaa uransa – ”Olen niin onnellinen, että sain kokea tämän kaiken”
Anne-Mari Hyryläinen kääntää katseen takaisin vuorille ja vuorioppaan töihin. Lyhyt, mutta menestyksekäs ura kansainvälisen tason kilpajuoksijana on ohi.
Huipputason kilpajuoksun Hyryläinen jättää tyytyväisenä. Hän nousi huipputasolle reilusti yli kolmekymppisenä, mutta on toissa vuonna juostuilla maratonin ja puolimaratonin ennätyksillään 2.28.53 ja 1.11.04 Suomen kaikkien aikojen tilastossa neljäs ja kolmas.
MM-maratonilla Hyryläinen edusti Suomea kolmesti. Hän oli Lontoossa 2017 ja viime syksynä Dohassa seitsemänneksi ja viidenneksi paras eurooppalainen. Makoisimman muistijäljen juoksijan omaan mieleen on painanut Rion de Janeiron olympiamaraton 2016, jossa hän oli 51.
– Kyllä Rion olympialaiset ja koko se harjoitus- ja kilpailukausi on jäänyt parhaiten mieleen, kuten myös valmistautumisleiri, jossa oltiin joukkueena. Kuka vaan ei voi edustaa maataan olympialaisissa. Siihen ei voi ostaa lippua, se paikka pitää ansaita, ja siitä jää ikuinen leima, että olet olympiaurheilija, Hyryläinen sanoo.
– Juokseminen ja urheilu ylipäätään ovat antaneet minulle aivan hirveästi. Olen niin onnellinen, että sain kokea tämän kaiken ja oman kehityksen. Se, että kehityt ja pystyt rikkomaan omia rajojasi ja saavuttamaan ennätyksiä, on hienointa mitä voi olla.
Lähde: Urheiluliitto
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mika Poutala tyrmistyi Venäjä-päätöksestä – otti heti yhteyttä Ruotsiin
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”