Suomalaisjuoksijan menestyksekäs kansainvälinen ura on ohi ennen aikojaan! – ”Sairaalassa tuli ilmi, että minulla on anemia”
Anne-Mari Hyryläinen kääntää katseen takaisin vuorille ja vuorioppaan töihin. Lyhyt, mutta menestyksekäs ura kansainvälisen tason kilpajuoksijana on ohi. Juoksemista yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista maratoonareista ei kuitenkaan jätä.
– Juoksun harrastusta jatkan. Kunto täytyy pitää hyvällä tasolla jo työnkin takia. En kuitenkaan aio kisailla yhtä paljon kuin ennen enkä varsinkaan tällä tasolla. Harjoituksissa aion olla itselleni paljon armollisempi, Hyryläinen sanoo.
Hyryläinen, 42, päätti jo viime syksynä Dohan MM-kisojen jälkeen, että aktiiviura jatkuu vain vuodella. Kun Tokion olympialaiset siirtyivät vuodella, Hyryläinen päätti, että uran päätöskilpailu on lauantainen Vantaan SM-maraton, mutta se jää nyt juoksematta.
– Minulle tuli kuukausi sitten jalkaan haava, joka tulehtui. Olin sairaalassa ja sain neljä päivää antibioottia suoraan suoneen. Samalla otettiin kaikki verikokeet, ja siinä tuli ilmi, että minulla on anemia, Hyryläinen kertoo.
– Lääkäri ihmetteli, että enkö ole ollut väsynyt. Sanoin, että joo, mutta en vain osannut erottaa, mikä on normaalia treeniväsymystä ja mikä ei ole. Jotenkin sitä vain laittaa väsymyksen aina treenien piikkiin ja tsemppaa itseään jatkamaan.
Lähde: Urheiluliitto
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mika Poutala tyrmistyi Venäjä-päätöksestä – otti heti yhteyttä Ruotsiin
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Kohussa täysin uusi käänne – Leijonapomo laukoi nyt suorat sanat Venäjästä
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Kohussa täysin uusi käänne – Leijonapomo laukoi nyt suorat sanat Venäjästä