Huikeaa! Vasta 14-vuotias suomalaislupaus loistaa sulkapallon EM-kisoissa
Suomalaisen sulkapallon superlupaukset jatkavat upeaa taistoaan U19 EM-kisassa Pajulahdessa.
Keskiviikko Pajulahdessa sujui suomalaisittain aurinkoisissa merkeissä, Nella Nyqvist otti vakuuttavan voiton serbialaisesta Sara Loncarista suoraan kahdessa erässä 21-17 21-18 ja eteni näin puolivälieriin. Nyqvist on kisassa jäljellä olevista pelaajista kaikkein nuorin ja ainoa, joka on syntynyt vuonna 2006. Hallitseva U15 Euroopan mestari metsästää tosissaan jo toista EM-mitalia saman vuoden aikana.
– Peli tuntui kulkevan tänään hyvin, jalat oli valmiina ja lyönnit onnistuivat hyvin. Vastustaja oli kova ja hänellä oli hyvä painostus takakentälleni. Sain palautettua niitä hyvin ristisafetyillä ja pääsin taas pelin päälle. Kvartseihin pääsy tuntuu mahtavalta! Nella Nyqvist kommentoi Sulkapalloliiton verkkosivuilla.
Toinen puolivälieräpaikka Suomelle saatiin, kun Joakim Oldorff kukisti ranskalaisen Alex Lanierin 23-21 21-19.
– Vastus oli taitava ja erityisen hyvä päinlyönneissä sekä nopeissa nostoissa. Pelasin ”isoa peliä” eli keskityin erityisesti nostojen kaariin sekä nopeisiin droppeihin. Kvartseihin pääseminen on hienoa, sillä olen askeleen lähempänä EM- mitalia, Joakim Oldorff puolestaan kommentoi.
Oldorffin puolivälierän vastustaja on kisan viidenneksi sijoitettu venäläinen Georgii Lebedev.
Lähde: Sulkapalloliiton verkkosivut
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mika Poutala tyrmistyi Venäjä-päätöksestä – otti heti yhteyttä Ruotsiin
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Kohussa täysin uusi käänne – Leijonapomo laukoi nyt suorat sanat Venäjästä
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon