Suomen mäkihyppymaajoukkue sijoittui lentomäen MM-kisojen päätöspäivänä kahdeksanneksi joukkuekilpailussa. Päivän suomalainen oli Niko Kytösaho, joka liiteli päätöskierroksen hypyllään 205 metriä ylittäen ensimmäistä kertaa urallaan yli 200 metriä.

Niko Kytösahon ensimmäinen hyppy kantoi 192 ja toinen 205 metriä. Kokonaisuuteen Kytösaho ei ollut tyytyväinen, odotukset olivat korkeammalla syksyn harjoitushyppyihin peilaten. Hyppäämiseen vaikutti toki tosiasia, että Kytösaho liiteli ensimmäistä kertaa lentomäessä.

”Ei tämä mennyt sinne seinällekään, mitä ajattelin. Olihan nuo tämänkin päivän hypyt onnettomia. Tänään oli yksi ainut tavoite, eli hypätä pidemmälle mitä faija on hypännyt – 199 – se tuli tehtyä. Huomasi kyllä sen, ettei ollut ennen lentomäestä hypännyt. Nyt on korkattu ja keväällä helpompaa”, summasi Kytösaho.

Päävalmentaja Janne Väätäinen summasi joukkuemäkipäivää seuraavasti:

”Tänään oli joukkuemäkikisa, ei hirveitä hurraa-huutoja aiheuttanut meidän porukassa. Mutta totta kai meidän täytyy löytää ne positiiviset asiat jokaisesta päivästä. Tänään ilahdutti Niko Kytösahon suoritukset. Niko oli tänään meidän onnistuja, ehdottomasti”, totesi Väätäinen.

Antti Aallon pitkä MM-kisarupeama päättyi 183,5 ja 194,5 metrin hyppyihin. Joukkuenelikon täydensivät Jarkko Määttä ja Eetu Nousiainen.

Mäkihypyn maailmancup jatkuu viikon päästä Sveitsin Engelbergissä. Continental Cupia hypätään Suomessa Rukan HS142-mäessä. Joukkueet ko. kilpailuihin julkaistaan maanantaina 14.12.2020.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote