Suomalainen pika-aituri urheili nuorempana toisen lajin parissa – ”En osannut kuvitella, että pystyisin tuollaisia aikoja juoksemaan”
Helsingin Kisa-Veikkojen pika-aituri Anni Siirtola muistelee viettäneensä leijonanosan lapsuuden kesistään valmentajavanhempiensa kanssa urheilukentällä. Silti hänestä tuli aitajuoksija vasta, kun telinevoimistelu jäi teini-iässä.
– Kun voimistelin, kilpailin kesäisin yleisurheilussa aina siinä lajissa, joka tuntui suurin piirtein kivalta. Kun telinevoimistelu loppui, juokseminen rupesi kiinnostamaan, mutta suoraa juokseminen oli voimistelun jälkeen niin tylsää, että se vaatii jotakin vähän erilaista, Siirtola muistelee Suomen Urheiluliiton sivuilla.
– Olen aina tykännyt siitä, että joutuu tekemään liikesarjoja. Niinpä aitajuoksu on sitten valikoitunut lajiksi, johon olen hurahtanut.
Siirtola on juossut 19- ja 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa välieriin ja osoitti viime kesän juoksuillaan Espoossa (13,32) ja Jyväskylässä (13,39), että edellytykset tavoitella myös aikuisten arvokilpailuihin ovat olemassa.
– Oli helpottavaa huomata, että tämä on kivaa ja juoksu kulkee, kun edellinen kesä oli jotenkin niin hirveä. Silloin ei päässyt mihinkään ja juokseminen tuntui ihan kauhealta. Itse en kuitenkaan kuvitellut, että pystyisin tuollaisia aikoja juoksemaan, Siirtola ruotii viime kesän juoksujaan. Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset