Suomalainen yleisurheilija on muuttanut voimaharjoitteluaan rajusti – ”On jätetty rinnallevedot, tempaukset ja syväkyykyt kokonaan pois”
Kolmiloikan Suomen halliennätysmies Simo Lipsanen avasi hallikautensa pituushypyllä. Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Lipsanen voitti Joensuussa miesten kilpailun tuloksella 766, joka on hiljalleen käynnistyvän hallikauden Suomen kärkitulos.
Kalle Salminen Joensuun Katajasta oli miesten pituushypyssä toinen avauskierroksen tuloksellaan 764. Lipsanen ponkaisi voittohyppynsä viidennellä kierroksella.
– Alkuun oli pikkuisen ponnistus hakusessa, meni jonkun verran läpi. Vauhti pelasi aika jees alusta saakka. Ponnistus ei ihan yhdistynyt siihen, mutta loppua kohti parani hyvin. 766 on ihan asiallinen avauskisa, Lipsanen tuumi.
Kolmiloikan osalta tähtäin on EM-kilpailuissa, mutta lappeenrantalainen ei vielä varmuudella tiedä, missä kauden päälajinsa avaa.
– Parin viikon päästä varmaan, Lipsanen arvelee.
Parannuskohteet päälajissa ovat selkeät:
– Viime kesänä lankulletulossa oli hyviä aineksia, mutta loikkakontakteissa oli jonkun verran toivomisen varaa. Lankulletuloon olen nytkin tyytyväinen, mutta siitä pitää pystyä vielä paremmin viemään suoritus loppuun saakka. Sitä kautta tulee senttejä lisää.
Lipsasen harjoittelu on sujunut hyvin ja suunnitelmien mukaan. Suurimmat muutokset ovat olleet voimaharjoittelussa, jossa fysioterapeutti Peetu Lehmus on laatinut aiempaa paremmin lajin huomioon ottavia voimatreenejä.
– Takareisien ja pakaroiden voimatasoja on nostettu. Muutenkin on koitettu huomioida voimaharjoittelussa paremmin, että se näkyisi lajin tekemisessä. On jätetty rinnallevedot, tempaukset ja hitaat syväkyykyt käytännössä kokonaan pois, Lipsanen kertoo muutoksiin tyytyväisenä.
Lähde: Urheiluliitto
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Kohussa täysin uusi käänne – Leijonapomo laukoi nyt suorat sanat Venäjästä
- Levin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?