Tässä on Suomen joukkue hiihdon MM-kisoihin – Iivo Niskanen ykköstykkinä!
Kuva: Getty Images
Pohjoismaisten lajien MM-kisat kilpaillaan Oberstdorfissa Saksassa 23.02.-07.03.2021. Suomen joukkue kisoihin on nimetty yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Mukana joukkueessa on 16 maastohiihtäjää, kahdeksan mäkihyppääjää sekä yksi kotiinjäävä varahyppääjä ja neljä yhdistetyn urheilijaa. Yhdistettyyn nimetään viides kisapaikalle lähtevä urheilija perjantaina 19.2. Kuopion leiriviikon päätteeksi.
”MM-joukkue rakennettiin matkakohtaisesti eli katsottiin, kuka mitäkin matkaa hiihtää. Sen mukaisesti joukkueen koko rakentui ja lisäksi tarvittiin myös varahiihtäjä pitkälle kiertueelle”, kertoi maastohiihdon päävalmentaja Teemu Pasanen.
”Kolme nimeä oli hyvissä ajoin selvillä eli Herola, Hirvonen ja Reponen perustuen maailmancupmenestykseen. Neljäs nimi, Wille Karhumaa valittiin Continental Cupin kolmos- ja viidessijojen mukaan. Viides mies ratkaistaan tämän viikon aikana Mutru, Mäkiaho, Niittykoski -kolmikosta”, avasi yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen valintatilannetta.
MM-kilpailujen ohjelmassa on ensimmäistä kertaa myös naisten yhdistetty. Suomen nuori joukkue ei vielä tällä kertaa osallistu MM-kisoihin, vaan on kartuttanut kokemusta nuorten arvokilpailuissa kansainvälisten cupien ohella.
Maastohiihto
Naiset
Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Katri Lylynperä, Johanna Matintalo, Laura Mononen, Vilma Nissinen, Krista Pärmäkoski, Riitta-Liisa Roponen
Miehet
Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Lauri Lepistö, Juho Mikkonen, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Markus Vuorela, Lauri Vuorinen
Mäkihyppy
Naiset
Susanna Forsström, Julia Kykkänen, Jenny Rautionaho, Julia Tervahartiala
Miehet
Antti Aalto, Niko Kytösaho, Jarkko Määttä, Eetu Nousiainen
Kotiinjäävä varahyppääjä: Arttu Pohjola
Yhdistetty
Miehet
Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Wille Karhumaa, Perttu Reponen
5. urheilija valitaan Kuopion valmistautumisleirin päätteeksi ja julkistetaan perjantaina 19.2.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suuri suru: Suomalaispelaaja kuoli shakin MM-kisoissa
- Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
- Olympiakulta tragedian varjossa – Linn Svahnin koskettava paljastus
- Miikka Muurinen: uusi seura selvisi!
- Suomalaisen vuoristorata viikonloppu – ongelmista suoraan sampanjabileisiin
- Kauden kotimainen kärkitulos – Vilma Itälinna aloitti lupaavasti Italiassa
- Täydellinen debyytti – Niko Aikonen murskasi kovan vastustajansa
- 14-vuotias teinitähti räjäytti pankin – sama aika kuin olympiavoittajalla
- ”Kyllä minua aidosti pelottaa” – Jani Sievinen avautuu yllättävästä haasteesta
- Suomalaisdraama huipentui – uskomaton loppukiri tuotti tulosta
- Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
- Kauden kotimainen kärkitulos – Vilma Itälinna aloitti lupaavasti Italiassa
- 14-vuotias teinitähti räjäytti pankin – sama aika kuin olympiavoittajalla
- Ruotsi jää taakse – seiväshypyn kuningas suuntaa uuteen elämään
- Suuri suru: Suomalaispelaaja kuoli shakin MM-kisoissa
- Olympiakulta tragedian varjossa – Linn Svahnin koskettava paljastus
- Miikka Muurinen: uusi seura selvisi!
- Täysi romahdus SM-kisoissa – suomalaisjuoksija huolissaan kunnostaan
- Vertaus Iivo Niskaseen paljastaa paljon maratonin supermiehestä
- Järkyttävä tragedia: Norjalainen maastohiihtäjä on kuollut 26-vuotiaana