Vau! Suomalaisjuoksijalta huikea ennätysparannus!
Mustasaaren Botniahallissa juostiin hyvävauhtinen naisten 800 metrin kilpailu, jonka voitti Nathalie Blomqvist ajalla 2.08,84. Pedersören Falkenia edustava Blomqvist paransi pitkien halliratojen ennätystään 1,85 sekuntia.
– Olisi ollut hyvä, jos olisi ollut joku vetämässä. Alkuvauhti oli vähän liian hidas, vaikka meillä olikin hyvä porukka juoksemassa, Blomqvist totesi juoksusta, jossa ensimmäinen 400 metriä mentiin 64,5 sekuntiin.
Toiseksi kiri IF Nykarlebynejdenin Jonna Julin ajalla 2.09,68 ja kolmanneksi sijoittunut Kälviän Tarmon Kaisa Honkaharju kohensi halliennätystään melkein viisi sekuntia 2.09,93:een.
Blomqvist tavoittelee ensi viikonvaihteen SM-kilpailuissa Jyväskylässä maaliskuisten EM-kilpailujen 1500 metrin tulosrajaa 4.17,00. Sitä ajatellen Botniahallin juoksu oli lupaava.
– Oma juoksu kulki hyvin loppuun asti ja jäi sellainen tunne, että olisi ollut varaa kiristää, Blomqvist sanoi.
Kuluvalla hallikaudella Blomqvist on juossut 1500 metrin halliennätyksekseen 4.19,16.
– Jyväskylässä juoksen 1500 metrin lisäksi 800 tai 3000 metriä. En ole vielä päättänyt, kumman juoksen, Blomqvist totesi.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, välierä, tulokset, tv
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon