Kalle Koljonen teki suomalaista urheiluhistoriaa! – Ratkaisuottelun näkee maksutta
Kuva: Getty Images
27-vuotias sulkapalloilija Kalle Koljonen kukisti tanskalaisen, kisan kolmanneksi sijoitetun Rasmus Gemken suoraan kahdessa erässä 21-15 21-19.
Kyseessä on Suomen historian ensimmäinen aikuisten EM-mitali sulkapallossa. Aiemmin suomalaispelaajista EM-kisojen puolivärieriin saakka ovat päässeet Pontus Jäntti, Robert Liljequist, Anu Nieminen, Jyri Aalto ja Nanna Vainio.
Tavoitimme Kiovasta päävalmentaja Teguh Santoson.
– Kalle onnistui pelaamaan samalla hyvällä taktiikalla, kuin eilen. Hän piti fokuksen omassa pelissä, muutoin paitsi toisen erän puolivälissä, jossa vastustaja teki pisteitä, kun keskittyminen herpaantui. Muistutin häntä palaamaan omaan peliin ja taktiikkaan ja se toimi. Olen todella liikuttunut tästä tuloksesta, Teguh Santoso kommentoi.
Hämmentynyt Koljonen totesi olevansa ensimmäistä kertaa elämässään sanaton.
– Olen onnellinen, mutta minun täytyy hetki prosessoida tätä tulosta. Tämä oli parasta sulkapalloa, jota olen pelannut. Olen tiennyt, että pelaamalla parasta peliäni pystyn haastamaan Euroopan kärkipelaajia, mutta tässä kisassa olen onnistunut säilyttämään pelin tason koko ajan, hän kommentoi.
Kalle Koljonen kiittelee vuolaasti valmentajaansa Teguh Santosoa.
-Olen todella kiitollinen Teguhille, hän on saanut hyökkäyspeliäni monipuolisemmaksi ja vienyt peliäni uudelle tasolle. Myös valmistauminen kisaan sujui koronanasta huolimatta hyvin. Olen pystynyt harjoittelemaan ja elämään huippu-urheilijan elämää, hän kommentoi.
Koljonen kohtaa huomisessa semifinaalissa kisan ykkössijoitetun Viktor Axelsenin. Ottelua voi seurata livenä osoitteessa badmintoneurope.tv
Lähde: Sulkapalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista