Oscar Pistorius ampui tyttöystävänsä, lopetti urheilun, aloitti tupakoinnin ja kasvatti parran – 15 vuoden murhatuomiota kärsivästä juoksijatähdestä uutta tietoa

Kuva: Getty Images
Entinen juoksijahuippu Oscar Pistorius on murhatuomiota istuessaan lopettanut kaiken urheilun, alkanut tupakoida, kasvattanut parran ja kääntynyt uskoon, kertoo miestä tapaamassa käynyt entinen opettaja Bill Schroder.
Pistorius ampui tyttöystävänsä Reeva Steenkampin kotonaan ystävänpäivänä helmikuussa 2013. Hän kertoi heränneensä ja luulleensa Steenkampia murtovarkaaksi.
The Sunille haastattelun antaneen Schroderin mukaan on muuttanut tapojaan merkittävästi ja väittää edelleen murhan olleen onnettomuus.
– Hän kertoi minulle tutkimuksesta, jonka mukaan toimit todella eri tavalla kuin täysin tietoisessa tilassa, jos sinut herätetään syvästä unesta ja joudut tilanteeseen, jossa olet peloissasi. En kuitenkaan uskonut häntä, Schroder kertoo.
Paralympialaisten kuusinkertainen kultamitalisti tuomittiin 15 vuoden vankeustuomioon, josta mies istuu 13 vuotta ja viisi kuukautta. Hän kärsii tuomiotaan Pretoriassa, Etelä-Afrikassa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Krista Pärmäkoski poseerasi saunassa – teki sen jälkeen melkoisen tempun
- Saksan keihästähdeltä jäätävä reaktio Oliver Helanderin uuteen valmentajaan
- Hiihtotähti koki järkyttävän kohtalon – näin Kerttu Niskanen reagoi
- Laura Dahlmeierin isä sai lohduttoman tiedon tyttärestään
- Venäjän hiihtotähtiä huhuillaan olympialaisiin – seurauksena vielä isompi uutispommi?
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Suvi Minkkinen laittoi pystyyn melkoisen show’n
- Hiihtotähti koki järkyttävän kohtalon – näin Kerttu Niskanen reagoi
- Hiihtotähden jyrkkä poliittinen muodonmuutos järkyttää – ”Aivan kamalaa”