Huh! Suomalaiselta keihäänheittäjältä huima ennätysparannus ja kauden kärkitulos!
Keihäänheittäjä Sanne Erkkolalla on taito löytää huippuheitto kilpailun viimeisille kierroksille. Pihtiputaan keihäskarnevaalin sunnuntaisen naisten kilpailun hän päätti heittämällä voiton kauden kotimaisella kärkituloksella 59,61. Sillä oma ennätys parani 2,57 metriä ja Erkkola nousi Suomen kaikkien aikojen tilastossa kymmenenneksi.
– Tuli sellainen olo, että pistän raivolla keihään asentoon. Kyllä se sieltä alas tulee, Erkkola kertaili tuntojaan ennen viimeistä heittoa.
Vuosi sitten Erkkola voitti Turussa Kalevan kisojen mestaruuden viimeisen kierroksen heitolla, joka kantoi omaan ennätyksen 57,04. Pihtiputaallakin sarjan pisimmät heitot olivat kolme viimeistä. Ne kantoivat 53,97, 55,97 ja 59,61.
– Se on myös vähän ongelma, että se rytinä tulee vasta viimeisillä kierroksilla. Pitäisi saada heitto kulkemaan jo vähän aikaisemmin, Erkkola sanoi.
Pihtiputaalla Erkkolan viimeiseen heittoon toi lisäpuhtia Vaasan Vasaman Anni-Linnea Alasen kuudes heitto. Se kantoi 56,01, vei Alasen johtoon ja pudotti Erkkolan toiseksi.
– Siitä viimeisestä heitostani en paljon muista. Mutta kolmen viimeisen kierroksen heitoissa sain kaikilla keihään lähtemään vähän paremmin asentoon, Erkkola sanoi.
Erkkola, 27, edustaa Turun Urheiluliittoa. Hän kuuluu Tuomas Laaksonen valmennusryhmään ja takana on hyvä harjoituskausi. Erkkolan kuluvan kesän paras tulos ennen Pihtiputaan kilpailua oli Vaasan olympiaranking-kilpailuissa toisen sijan tuonut 56,83.
– Ei tämä tulos yllätyksenä tullut. Olen vain odotellut, että koska ne tulokset sieltä alkavat tulla, Erkkola sanoi.
Alanen: ”Vasta viimeisellä sain teknisesti hyvän heiton”
Anni-Linnea Alanen, 18, heitti Vaasan olympiaranking-kilpailuissa viimeisellä yrityksellään 19- ja 22-vuotiaiden SE:n 59,52 ja pudotti Erkkolan silloin toiseksi. Pihtiputaalla Alasen viimeinen heitto riitti toiseen sijaan. – Kilpailu oli aika hankala. Se lähti liikkeelle hankalasti ja oikeastaan vasta viimeisellä kierroksella sain teknisesti hyvän heiton ja pystyin parantamaan tulosta, Vaasan Vasamaa edustava Alanen kertoi. – Alkukierrosten heitoissa vauhti ei toiminut ja heitto jäi suppeaksi. Viimeiseen sain sitten vauhdin toimimaan paremmin. Lähde: SUL:n tiedoteLUE MYÖS:
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään