IS: Karmeaa jälkeä! Suomalaisen urheilupomon kasvot kokivat kovia – golfpallo hurjaa vauhtia päähän: ”Silmät ovat muurautuneet umpeen ja nenä on vinossa”
Kuva: Getty Images
Urheilumuseon johtaja Jukka-Pekka Vuori on saanut pallon kasvoihinsa Ahvenanmaalla Slottsbananilla, kertoo Ilta-Sanomat sivustollaan.
Viereiseltä väylältä karannut draivi meni pahasti laakana leveäksi, eikä Vuori ehtinyt kuulla huutoja, kun pallo läsähti jo miestä kasvoihin.
– Naama on mustana ja nenä murtunut. Henkiset vammat ovat isommat. Silmät ovat muurautuneet umpeen. Nenä on vinossa. Naama on turvonnut. Toisella silmällä näen vähän jotain, hän kertoo IS:lle.
– Loma alkoi viime perjantaina, ensi perjantaina operoidaan kasvoja. Menee muutama viikko, että saan itseni sen näköiseksi, että voin esiintyä julkisilla paikoilla, Vuori jatkaa.
Hän kertoo, lyönnin lähteneen keski-ikäisten miesten peliporukasta, jotka menivät paniikkiin tapahtumien johdosta. Edes kunnollista anteeksipyyntöä hän ei saanut.
– ”Fore” ei kuulunut ajoissa. Putosin. Verta alkoi tulla älyttömästi. Tokenin ja saimme verenvuotoa hyytymään.
LUE MYÖS:
- Tuomas Heikkilä teki ison linjauksen – kaikki paukut nyt yhteen tavoitteeseen
- Suomalaiskaksikko säikäytti Euroopan mestarit – jättiyllätys oli jo käsissä
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Venäjän olympiavoittaja raivostui MM-kisojen päätöksestä – ”Pellejä!”
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun
- Jokerit teki kovan ratkaisun: näyttävät ovea maalivahdilleen
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun
- Ylen talvilajien tv-tiimi julki – asiantuntijatiimiin nimekkäitä vahvistuksia
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”