Leikkaus edessä! Annimari Korte voivottelee huonoa tilannettaan – ”Ei voi tehdä mitään”
Kuva: Getty Images
Kamppailu reiden takaosan lihasvammaa vastaan on kiusannut Annimari Kortteen valmistautumista Tokion olympiakisoihin. Lauantaisiin 100 metrin aitajuoksun alkueriin Korte lähtee kaksijakoisissa tunnelmissa.
– Ennätyskunnossa olisin, jos jalkaan ei sattuisi ja jos olisi täydelliset olosuhteet. Ne kumpikaan eivät välttämättä ole tällä hetkellä realismia. Uskon, että 12,8 pitäisi pystyä juoksemaan, jos jalka taipuu aitojen yli, Korte arvioi kisanäkymiään.
Sagassa Korte on saanut apua kokeneen hierojan Pentti Niemen käsittelyistä.
– Pena sai jalkaa tosin hyvin liikkeelle. Kun tulin Saagaan, se nousi johonkin 40-50 asteeseen, jos makaa selällään. Pena sai sen 90 asteeseen. Ei sekään ole hurjasti, mutta 90 astetta vaaditaan, että pääsee aitojen yli, Korte sanoo.
Kortteen vaivaa on hoidettu kortisonilla, mutta varsinainen apu on luvassa vasta syksyllä kauden jälkeen, kun ongelma hoidetaan leikkauksella.
– Nyt sille ei voi tehdä mitään. Se vaatii leikkauksen, että se paranee. Pitää vaan yrittää pitää ”hengissä” siihen asti. Toivon, että pystyn juoksemaan Kalevan kisat ja Ruotsi-ottelun. Sen jälkeen se varmasti leikataan, Korte kertoo.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Wimbledonissa nähtiin vahva suomalaisnäytös – Heliövaara ja Patten etenivät helposti jatkoon
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Otto Virtasen vastustaja ylisti suomalaista – ”Hän pelasi mahtavasti”