Suomeen EM-hopeaa keihäänheitossa – ”Seuraavalla kerralla sitten voitto”

Onni Ruokangas toteutti tavoitteensa Tallinnassa alle 20-vuotiaiden keihäänheiton EM-finaalissa. Kolmas heitto kantoi ennätykseen 73,06 ja toi EM-hopean. Mestariksi heitti Ukrainan Artur Felfner tämän ikäluokan maailman kärkituloksella 78,41.
– Mitalia lähdin hakemaan. Seuraavalla kerralla sitten voitto, Ruokangas summasi tuntojaan.
Finaali heitettiin helteessä, mutta se ei Ruokangasta kiusannut.
– Aika pitkä kilpailu se oli, muttei lämpö huolettanut. Enemmän olin huolissani nilkasta, Ruokangas sanoi.
Ruokangas arveli, että nilkkavaiva voisi olla niinsanottu luumustelma.
– Täytyy tutkituttaa nilkka, mutta hyvin se tuon nyt kesti, Ruokangas totesi.
”Kolmas heitto onnistui jo aika hyvin”
Ruokangas, 17, edustaa kotimaassa Janakkalan Janaa ja edusti Suomea arvokilpailuissa nyt ensimmäistä kertaa. Hän oli karsinnassa viides heitettyään 70,34. Finaalissa alku ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan,
– Ensimmäinen heitto meni ihan ohi. Tuki petti ja olin ihan sumussa. Toisella sain sitten ihan ok tuloksen, Ruokangas muisteli 71,36 kantanutta heittoa.
Oma ennätys syntyi kolmannella heitolla. Aiempi oli Pihtiputaan keihäskarnevaaleissa heitetty 71,39.
– Kolmas heitto onnistui jo aika hyvin. Sain keihään asentoon ja tehoa keihääseen. Finaali oli oikeastaan ensimmäinen kisa tällä kaudella, jossa sain käden ylös ja sieltä keihään hyvään asentoon, Ruokangas arvioi.
– Ongelmana on ollut, että aukaisen heittoa liikaa, lyön taakse enkä saa painetta keihääseen.
Jalkapallo kiinnostaa
Ruokangasta valmentaa Pasi Kuusinen, joka itsekin edusti Suomea alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuonna 2000 eli kolme vuotta ennen valmennettavansa syntymää.
Ruokangas opiskelee lukiossa ja nauttii keihäänheiton ohella jalkapallon seuraamisesta. Hän on vielä vuoden ali-ikäinen alle 20-vuotiaiden ikäluokkaan ja voi kilpailla siinä ensi kesänäkin.
Suomalaispanos keihäsfinaalissa oli muutoinkin väkevä. Kaustisen Pohjan-Veikkojen Janne Läspä heitti kuudenneksi tuloksella 70,10 ja SE-mies Aki Parviaisen veljenpoika Aku Parviainen Tuupovaaran Urheilijoista oli kahdeksas heitettyään 68,69.
Lähde: SUL:n tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”