Mikä veto! Suomalaisaiturilta huikea ennätysparannus!

Suomen naiset kirivät Ruotsin etumatkaa maaottelun toisena päivänä kiinni, mutta Ruotsi vei silti voiton 223½ – 207½.
Viivi Lehikoinen ja Nea Mattila juoksivat 400 metrin aitajuoksusta tyylikkään kaksoisvoiton. Lehikoinen päätti kauden henkilökohtaisten kilpailumatkojen osalta maaotteluvoittoon ajalla 55,86. Mattila tuli juoksun lopun kuin lentäen ja nousi toiseksi ennätyksellään 56,72. Mattilan aika on Suomen kaikkien aikojen tilaston kuudenneksi paras.
– Aika rutiinijuoksu. Aidat eivät aivan osuneet tuossa juoksun lopussa, mutta kiva päättää kausi henkilökohtaisten matkojen osalta tällaiseen kolmen 400 metrin viikonloppuun, Lehikoinen sanoi.
Lehikoinen oli lauantaina 400 metrillä toinen. Sunnuntaina hän urakoi 400 metrin aitajuoksun lisäksi 4×400 metrin viestin. Takana on onnistunut kausi, jonka aikana 400 metrin aitajuoksun ennätys on pudonnut 55,42:een ja 400 metriä sileän ennätys 52,99:een.
– Olen tyytyväinen siihen, että olen pystynyt juoksemaan tasaisia kisoja. Kun on ollut paljon kansainvälisiä kisoja, se on ollut henkisesti vaativaa ja olen pystynyt siihen, Lehikoinen sanoi.
Mattila teki juoksussa komean ennätysparannuksen. Edellinen oli Tallinnassa alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa juostu 57,41.
– Se motivoi, kun siinä edessä on toinen ja varsinkin ruotsalainen. Juoksussa oli hyvä tunnelma. Kaarre tuli hyvin, seitsemäs ja kahdeksas aita tulivat vähän päälle, muttei se haitannut. Hyvä lopetus kauden henkilökohtaisille kisoille, Mattila kertaili juoksun loppua.
Naisten 4×400 metrin joukkue oli Tukholmassa loistovedossa. Se voitti maaottelun viestin ajalla 3.33,89. Sitä paremmin suomalaisjoukkue on juossut viimeksi vuonna 1994.
Joukkue juoksi järjestyksessä Milja Thureson (epävirallinen osuusaika 54,3), Viivi Lehikoinen (53,8), Aino Pulkkinen (52,9) ja Mette Baas (52,8).
– Varmasti parempaan olisi pystytty jos kaikilla olisi ollut tuoreet jalat alla, itse aiemmin päivällä 200 metrillä ennätyksensä juossut Baas sanoi.
Lähde: SUL:n tiedote
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla