Suomalaisen yleisurheilijan uusi valmentaja tietää naisen kehityskohteet – ”Hänen pitää ottaa mallia”
Kuva: Juha Tamminen
Kiekonheittäjä Salla Sipponen hakee jatkossa kehitystä Anssi Mäkisen valmennuksesta.
Mäkisen mukaan suuria mullistuksia Sipposen harjoitteluun ei ole tehty.
– Salla heitti viime talvena hallissa täpärästi alle 60 metriä. Se kertoo, että asioita on tehty oikein. Kelkkaa ei kannatta kääntää 180 astetta, Mäkinen sanoo.
– Sallalla on nopeat ja ketterät jalat, mutta hän pyrkii viemään heittoa yläkropalla. Kun yläkroppa menee edellä, hän ei pysty hyödyntämään jalkojaan niin hyvin kuin olisi mahdollista. Ylä- ja alavartalon välistä koordinaatiota on nyt koetettu parantaa.
Mäkisen silmissä Sipponen ja Helena Leveelahti ovat sikäli erinomaiset harjoitustoverit, että haasteet heitossa ovat heillä varsin erilaiset.
– Helenan perustekniikka kestää vertailun. Isommat haasteet hänellä ovat tehon tuoton ja jalkatyön puolella, kun Sallan tilanne on päinvastoin. Helena voi siten ottaa Sallalta mallia asioissa, joissa hänen pitää kehittyä ja päinvastoin. Ja näin on harjoituksissa tehtykin.
Yhteistä Sipposella ja Leveelahdella on tavoite nousta kilpailemaan kansainväliselle tasolle. Kumpikin tavoittelee ensi kesänä paikkaa heinäkuisiin Eugenen MM-kilpailuihin ja elokuisiin Münchenin EM-kilpailuihin. Tulosrajat näihin kisoihin ovat 63,50 ja 60,50. Tulosrajojen rikkomisen ohella edustusoikeuden voi lunastaa rankingin kautta.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus