Suomalainen mäkimies rehellisenä – haluaa lyödä jauhot suuhun Janne Ahoselle
Kuva: Getty Images
Lahdessa kilpaillaan viikonloppuna mäkihypyn ja yhdistetyn kansallisia cupeja, junioricupia sekä suurmäen SM-kisat, jotka päättävät tiiviin kilpailuviikonlopun sunnuntaina. Mukana on 150 kilpailijaa junioreista aikuisurheilijoihin ja veteraaneihin.
Puijon Hiihtoseuran Eetu Nousiainen kiipeää mielellään Lahden betonin torniin hyppäämään SM-kullasta.
”Lokakuulta kesä-SM-kisoista on hyvät muistot Lahdesta. Lähden tietysti hakemaan kirkkainta mitalia, mutta paineita en ota. On myös kiva päästä kilpailemaan muita vastaan, ja nähdä taso, missä mennään”, kertoo rennonoloinen Nousiainen.
Nousiainen on kilpaillut pääasiassa Continental Cupissa, missä hypännyt tasaisen varmasti pisteille ja jopa kärkikymmenikköön. Maailmancupissa hyppy alkoi aueta myös Bischofshofenissa.
”Kilpaileminen on helpottunut syksyn ja alkutalven aikana. Osaan keskittyä omaan tekemiseen, mutta myös hypätä niin, etten kontrolloi suoritusta, vaan antaa vain mennä”, analysoi Nousianen kehittymisen prosessiaan.
Lahden SM-kisoihin on ilmoittautunut myös Janne Ahonen. Nousiainen on iloinen päästessään ottamaan mittaa Ahosesta, jota Nousiainen ei ole Lahden betonissa vielä voittanut.
”Tottakai lähden jahtaamaan Jannen päänahkaa hänen kotimäessään, hienoa, että siihen on jälleen yksi mahdollisuus”, fiilistelee Nousiainen.
Erikoismäen SM-kilpailu hypätään sunnuntaina klo 14:45 alkaen HS130-mäessä.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Suomen mitalitili auki yleisurheilun EM-kisoissa?
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- SuomiUrheilu seuraa: Suomen mitalitili auki yleisurheilun EM-kisoissa?
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa