IS: Mika Lehtimäki sai neljä vuotta sitten ”ällistyttävän” viestin – nyt nuo sadat tuhannet eurot voi unohtaa
Ilta-Sanomat kertoo, että Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön silloinen johtaja Mika Lehtimäki ällistyi vuonna 2018 saamastaan viestistä. Hänelle silloin tuntematon Kimmo Kaarlejärvi ilmoitti halukkuutensa tukea suomalaista mäkihyppyä merkittävällä panostuksella. Nyt tuohon on tulossa muutos.
Kaarlejärvi tunnetaan Modeo-brändistä. Hän päätti neljä vuotta sitten alkaa sponsoroida mäkimaajoukkuetta 200 000 eurolla vuodessa. Summa on merkittävä Suomen mittakaavassa.
Nyt pakka on menossa sekaisin, kertoo Ilta-Sanomat. Kaarlejärvi on nimittäin myymässä yritystään. Se tarkoittaa, että Modeon ja mäkimaajoukkueen yhteistyö on päättymässä.
– Kimmo kertoi asiasta hyvässä hengessä jo alkuvuodesta ja jätti auki jopa takaportin paluusta uuden yritystoiminnan merkeissä, kertoo Hiihtoliiton kaupallinen johtaja Jari-Pekka Jouppi Ilta-Sanomille.
Tästä Ilta-Sanomien juttu, jossa enemmän aiheesta.
LUE MYÖS:
- Emma Tainio: uusi aluevaltaus!
- Emma Kimiläinen latasi suorat sanat Valtteri Bottaksesta – esitti jo yllättävän uravaihtoehdon
- Harvinaista! Kalle Rovanperä julkaisia kuvia yksityiselämästään
- IL: Jasmin Kähärä ja Verneri Poikonen muuttivat yhteen – uusi koti yllättää
- Suomalaisvalmentaja siirtyi Ukrainan ampumahiihtoon – urheilijalta paljastava kommentti
- Sydney Sweeney riisuutui taas – ”Ei p*skapuhetta, vain urheilua”
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi ikävän yllätyksen Itävallassa – hiihtosuunnitelmat uusiksi
- Oliver Lindelin sensaatio kausi jatkuu – suomalaiskaksikko vahvassa vireessä Madridissa
- Martti Puumalaisen mitalihaave murskaantui – ratkaiseva heitto päätti ottelun
- Ruotsin maajoukkueesta toinen iso uutinen – olympiamitalisti ilmoitti raskaudesta
- Ruotsin maajoukkueesta toinen iso uutinen – olympiamitalisti ilmoitti raskaudesta
- Hiihtäjä Rebecca Ehrnrooth vaihtoi lajia – Puolassa kova tulos
- Suomeen historiallista MM-hopeaa
- Martti Puumalaisen mitalihaave murskaantui – ratkaiseva heitto päätti ottelun
- Laura Arffmanilta avoin ulostulo: ”Se synkistää mielen usein”
- Suomen ampumahiihdossa alkaa iso remontti – liitto paljasti suunnitelmansa
- Lehti: MM-kultaleijona joutui sairaalaan
- Oliver Lindelin sensaatio kausi jatkuu – suomalaiskaksikko vahvassa vireessä Madridissa
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi ikävän yllätyksen Itävallassa – hiihtosuunnitelmat uusiksi
- Elina Lampela: kuva julki sairaalavuoteelta