Kuinka Bruce Lee olisi pärjännyt UFC:ssä? – Nykytähti pamautti kovan väitteen
Kuva: Getty Images
Bruce Leellä on melkoinen maine taistelulajien taitajana ja näyttelijänä. Monet ovat kuitenkin kyseenalaistaneet, kuinka kungfutähti olisi todellisuudessa pärjännyt eliittiä vastaan.
Quentin Tarantino pilkkasi esimerkiksi Once Upon a Time in Hollywood -elokuvassaan Leen taitoja. Tarantinon mukaan stuntmiehet eivät pitäneet Leestä ja hänen pöyhkeistä kommenteistaan.
Gene LeBell oli yksi noista stuntmiehistä. Hän tapasi Leen The Green Hornet -elokuvan kuvauksissa. Kaksikko toki ystävystyi myöhemmin.
Kun Lee oli kuollut, aihetti LeBell toki pienen kohun. Hän väitti julkisesti, että UFC:n naisottelija Ronda Rousey olisi piessyt Leen kehässä.
UFC:n välisarjan tähti Stephen Thompson, jonka tausta on potkunyrkkeilyssä, kertoo ESPN:lle arvostavansa Leen korkealle. Thompson tunsi hyvin potkunyrkkeilijä Joe Lewisin, joka taas oli Bruce Leen ystävä.
Lewis, joka oli raskaansarjan ottelija itse, kertoi Thompsonille, että Leen potkut olivat kovimpia, mitä hän oli ottanut vastaan elämässään.
– Ei voi sanoa, että Bruce Lee ei ole kova jätkä tai taistelulajien taitaja, jos Joen kaltaiset kaverit sanovat minulle niin, näki Thomson ESPN:llä
Thompson uskoo, että Leellä olisi ollut aineksia vaikka mihin UFC:ssä.
– Jos hän olisi parhaimmillaan, hän olisi Conor McGregorin tasolla (UFC:ssä). Sen tason kaverista on kyse.
LUE MYÖS:
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, välierä, tulokset, tv
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon