Nyt rävähti! Suomalaiselta keihäsässältä kauden kärkitulos – yllättyi itsekin tempustaan
Kuva: Getty Images
Toni Keränen on liittynyt 80 metrin rajan rikkoneiden suomalaisten keihäänheittäjien joukkoon. Hän voitti sunnuntaina Kälviä Games -kilpailun keihäskisan.
Keränen heitti kotimaisen kärkituloksen 80,65. Hän paransi aiemmin heittämäänsä ennätystä 1,27 metriä.
— 80-metrinen olisi voinut tulla jo aikaisemmin. Nyt ei ollut kovin isot odotukset. Paikat olivat vielä jäykkänä Espoon kilpailusta, Keränen kertaili SUL:n tiedotteella.
Keränen jäi keskiviikkona Leppävaaran kentällä Espoossa lukemiin 75,21, kun tukijalka luisti pehmeällä heittoalustalla. Nyt tilanne oli toinen.
– Heitossa ei ollut mitään ihmeellistä. Nyt vaan tossu piti paremmin. Heitossa oli eri meininki ja lyönti heti ensimmäisestä yrityksestä lähtien. Tekeminen oli jämäkkää, kun pääsin kunnolla tukea vasten heittämään, Keränen sanoi.
– Teknisesti heitto ei ollut mikään ihmeellinen, mutta keihäs lähti hyvään asentoon.
Keränen on harjoitellut syksystä lähtien Petteri Piirosen valmennuksessa ja heittää seuraavaksi tiistaina Paavo Nurmi Gamesissa.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen