IS: Kilpakumppani latasi Kristiina Mäkelälle suorat sanat
Kristiina Mäkelä onnistui loistavasti Münchenin EM-kisojen kolmiloikkafinaalissa. Uusi SE-tulos 14,64 toi orimattilalaiselle EM-hopeaa.
Kisassa oli mukana Senni Salminen. Hän oli seitsemäs tuloksella 14,13.
Salminen menetti kisassa siis Suomen ennätyksensä – vain yhdellä senttimetrillä. Salminen kertoi Ilta-Sanomille, että hän mainitsi asiasta Mäkelälle Münchenin illassa.
– No mä sanoin Kristiinalle, että olisit nyt helvetti hypännyt vähän pidemmälle, ettei tarvitsisi ärsyttää niin paljoa.
– No ei. Nyt SE on hyvin tuntumassa. Hienoa homma ja olen tosi onnellinen Kristiinan puolesta, sanoi Salminen Ilta-Sanomille.
Heli Kruger voitti kolmiloikan EM-hopeaa vuonna 2002 Münchenissä. Hän teki tuolloin tuulituloksen 14,83.
LUE MYÖS:
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä