Kommentti Wilma Murron ulkonäöstä raivostutti – ”Typerin lohkaisu, jonka olen vähään aikaan nähnyt”
Wilma Murto on ollut viime päivät juhlittu sankari Suomessa. Kaikki kirjoitukset kultaa Münchenin EM-kisoista napanneesta seiväshyppääjästä eivät kuitenkaan ole miellyttäneet.
Yksi Twitter-käyttäjä hämmästeli Helsingin Sanomien Ari Pusan kirjoitusta Murron EM-kullan jälkeen. Tämä kohta jutussa oli liikaa:
– Myös Murron ulkonäköön on puututtu, ehkä aiheetta. On totta, ettei Murto ollut jossain vaiheessa niin trimmatussa kunnossa kuin olisi pitänyt.
– Murto otti vihjailuista opikseen: kroppa on tiukka kuin viulun kieli, luki HS:n jutussa.
Palaute oli armoton.
– Päivän Hesarissa typerin lohkaisu, jonka olen vähään aikaan nähnyt. Tiedoksi Ari Pusa, että ulkonäköön puuttuminen on ihan aina tarpeetonta. Helsingin Sanomat, tiedättekö mikä riski näissä kommenteissa on?
Toki hieman erilaisiakin näkemyksiä kuultiin. Yhden niistä esitti ex-kiekkoilija Teemu Ramstedt.
– https://is.fi/sm-liiga/art-2000001159140.html… ei varmaan identtinen mut itestä tehty tällainen aikanaan. Mielestäni ihan asiallinen. Julkinen työ ja urheilija niin myös tämä arviointi kuuluu osaltaan hommaan. Ei harmittanut Pekka Holopaisen juttu minua, ihmiset toki yksilöitä, kirjoitti Ramstedt.
KATSO MYÖS: Yleisurheilun EM-kisojen erikoissivu
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Frida Karlssonille jättipotti olympialaisista – reaktio yllätti
- Ilkka Herola koki tylyn kohtalon: ”Aika kovasti kalvoi”
- Norjan hiihtotähti epäröi – jatkaako vai siirtyykö televisioon
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta