Suomalaistähti katosi täysin kuvasta Münchenin EM-romahduksen jälkeen – paljasti nyt mitä tapahtui
Alisa Vainio joutui pettymään raskaasti Münchenin EM-kisojen maratonilla. Hyvin alkanut urakka loppui ennen aikojaan noin 30 kilometrin kohdalla.
24-vuotias Vainio oli heinäkuussa Eugenen MM-kisoissa 16:s ajalla 2.30,29. Sen jälkeen heräsi epäilyä siitä, onko hän valmis toiseen arvokisamaratoniin Saksassa. Nyt kävi huonosti.
Vainio ei halunnut keskeytyksen jälkeen kommentoida asiaa medialle. Hän on nyt astunut esiin Instagramissa.
– Tälle kesälle tarjoutui poikkeuksellinen mahdollisuus juosta kaksi arvokisamaratonia. Startit olivat lähekkäin ja palautuminen oli haasteellista mutta mielestäni onnistuin siinä kuitenkin hyvin. Harva ymmärtää, millainen fyysinen ja psyykkinen työ vaadittiin, että alle kuukausi Eugenen jälkeen seisoin hyvässä vireessä lähtöviivalla Münchenissä. Tällä kertaa kisapäivälle sattui huonoin mahdollinen tuuri ja leikki jäi kesken, aloitti Vainio.
Vainio halusi kertoa, mikä oikein meni pieleen Münchenin iltapäivässä.
– Nyt, kun kaikki on selvillä ja olen parempaan päin, haluan jakaa tarinani. Lähtökohdat kisaan olivat kunnossa, ja oli muutenkin huippua päästä viivalle muiden suomalaisten kanssa. Jossain kympin kohdilla huomasin ensimmäistä kertaa, että nyt ei ole kaikki ihan kunnossa. Lihakset eivät ottaneet enää iskutusta vastaan ja päässä jyskytti. Maraton on aina armoton laji, ja odottamattomat vaikeudet eivät joka kerta ole voitettavissa. Tein kaikkeni taistellakseni olotilaa vastaan, mutta se ei enää riittänyt. Keskeyttämisen jälkeen istuin tunnin verran tien reunassa enkä tiennyt miten toimia. Olokin huononi entisestään. Myöhemmin sain varmuuden koronasta. Kukaan ei halua keskeyttää näissä kilpailuissa, mutta joskus se on ainoa mahdollisuus.
Vainio muistutti, että hän piti parin vuoden tauon kilpailusta. Hänellä on oma tapansa toimia ja motivoida itseään.
– Olen pari vuotta ollut kilpailematta omasta päätöksestäni ja tämä kausi on tuonut itselleni paljon hyvää ja muistuttanut, että tykkään kilpailla erityisesti itselleni. Mikään työ ei mene koskaan hukkaan ja uusia mahdollisuuksia tulee vielä, näki Vainio.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”